Opoja Myanmarin luostarikouluihin

Opo ohjaa parempien oppimistaitojen sekä vuorovaikutustaitojen hankkimiseen. Lasten tulevaisuuden haaveita voidaan työstää realistisempaan ja kuitenkin myönteiseen suuntaan.

Olen mukana luomassa Myanmarin oppimisen ohjaajajärjestelmää hyvänä tukenamme Kambodzan kokemukset. Siellä toiminta käynnistettiin vuonna 2014 Opettajat Ilman Rajoja -vapaaehtoisten avulla. Myanmar on köyhä maa, jossa on yli 50 miljoonaa ihmistä, mikä tarkoittaa myös miljoonia kouluikäisiä. Koulujärjestelmä on hajautettu ja monipolvinen, se vaikuttaa äkkiseltään sekavalta. Kouluja ei ole tarpeeksi ja useimmiten opetuksen taso on heikko.  Merkittävä koulunkäynnin mahdollistaja köyhille lapsille on luostarikoulujen järjestelmä. Ne eivät ole uskonnollisia kouluja, vaan niissä opetetaan eri etnisistä ryhmistä ja uskontokunnista tulevia lapsia virallisen opetussuunnitelman mukaan. Noin puolet koululaisista on tyttöjä.

Peruskoulun jälkeen vain harva lapsi jatkaa lukiotasolle, monet jättävät koulun jo ala-asteen jälkeen. Ammattikouluja on erittäin vähän. Kouluttamattoman nuoren työmahdollisuudet ovat vaatimattomat. Tytöt jäävät usein vailla töitä koulutuksen tasosta riippumatta. Samanaikaisesti nopeasti kehittyvä maa tarvitsee ammattitaitoisia työntekijöitä organisaatioiden eri tasoille.  Pullon kaula on kapea. Miksi siis toteuttaa oppimisen ohjaamista lapsille, joiden tulevaisuus ei näytä valoisalta?

Opo ohjaa parempien oppimistaitojen sekä vuorovaikutustaitojen hankkimiseen. Lasten tulevaisuuden haaveita voidaan työstää realistisempaan ja kuitenkin myönteiseen suuntaan. Mahdollisuuksien pullonkaulaa voidaan laajentaa, kun koulutuksen ja työn piiriin tulee taitavampia ja itseensä enemmän luottavia nuoria. Köyhyys on iso este, mutta monet voivat ylittää sen. Oman haasteensa Myanmarissa aiheuttaa se, että maassa on useita vähemmistökansoja ja sisäistä pakolaisuutta vuosikymmenien ajalta. Ja nykyisin vielä ulkoinen pakolaisuus Rakhinesta Bangladeshiin. Meidän opo -projektimme ei tätä maailmaa muuta, mutta se voi muuttaa monen ihmisen elämää. Ja eikös kaaosteoriassa ole se perhosen siiven isku Meksikossa?

Vapaaehtoisena olemisen antoisuus

On monta hyvää syytä ryhtyä vapaaehtoiseksi Opettajat ilman Rajoja organisaation kautta. Minun hyvä syyni oli eläkkeelle jääminen. Aikansa oli kiva herätä myöhään, lähteä ostoksille ja kirjastoon tai pysytellä kotona kissan kanssa. Ei uuden luomista tai ongelmien ratkaisemista, ei yhteistyötä monenlaisien ihmisten kanssa eikä ennen kaikkea kalenterin orjuutta. Nyt olen koulutuksen suunnittelijana Myanmarissa ja olen saanut työelämän riesat takaisin. Olen tyytyväinen.

Jotain on myös erilaista. Töissä olin se, joka keksi ja suunnitteli, määräili ja hääräili. Nyt olen mentori, sivusta tuputtaja ja tukija.  Lähimmän työtoverini kanssa me opettelemme yhdessä englantia ja olemme erilaisista todellisuuksista yhteisen ymmärryksen etsijöitä. Ei tämä ole helppoa, mutta pidän tästä. Kunnioitamme toisiamme ja olemme tietoisia siitä, että omalla äidinkielellämme olemme nokkelampia ja moniulotteisempia ajattelijoita. Minulle on tärkeää, että ohjaksissa ovat myanmarilaiset kollegat; kyse on heidän maansa olosuhteista ja lastensa tulevaisuudesta. Kieltämättä minä luontaisena bessewisserinä joudun hillitsemään itseäni. Monta asiaa opin täällä, mutta päällimmäisenä on tuo sopeutuminen sivurooliin.

Työyhteisöä ja sadetta

Pinta-alaltaan pienessä toimistossamme työskentelee 11 Suomen Kirkon Ulkomaan Avun henkilöä tekemässä kuutta projektia ja 5 Suomen Pakolaisavun työntekijää kolmessa projektissa. Yhteinen kielemme on englanti monilla korostuksilla. Ahkeria olemme. Nauramistakin riittää ihan sopivasti. Syömme yhdessä lounasta ja kahvikannu ei ole koskaan tyhjä. Kolmessa kuukaudessa minut on hyväksytty kalustoon kuuluvaksi.

Sadekauden alettua päivälämpötilat ovat laskeneet alle kolmenkymmenen, mutta sen verran sopivasti, että sateessa kastuminen on hauskaa. Vielä pari viikkoa sitten kuumuus piti tehokkaasti pois kaupungilta. Enää ovat jäljellä autot. Keskustassa on jatkuvasti ruuhkaa. Puolet autoista ovat takseja. Ei siinä mitään, mutta ronski ajotyyli pitää kyllä kadun ylittäjät tarkkoina. Pahoissa paikoissa lyöttäydyn jonkun paikallisen rinnalle. Sitten toiveikkaikseen hölkkään. ”Älä katso kuljettajaa silmiin”, neuvoi maatoimistomme johtaja.