Ammatilliseen koulutukseen pääsy on vain harvojen etuoikeus Liberiassa

Kirkon Ulkomaanavun sponsoroimassa projektissa Economic Empowerment for Girls and Women in Post-war Liberia, projektia koordinoi FAWE Liberia (Forum for African Women Educationalist). Tämä on projekti, jossa pääosin olen työskennellyt kuusi kuukautisen vapaaehtoistyöjaksoni aikana. Yhtenä osana projektia on valittu 40 onnekasta nuorta naista ammatilliseen koulutukseen. Projekti kustantaa näiden tyttöjen, kuten heitä täällä kutsutaan, koulumaksut sekä antaa rahallista heidän tukea oppimateriaali- ja matkakustannuksiinsa. Ilman näitä tukia, näillä tytöillä ei olisi mahdollisuutta koulutukseen.

Koulutettavaksi valitut ovat 18 – 28 vuotiaita, suurella osalla heistä on takanaan teiniraskaus tai jopa raskauksia ja he ovat nyt yksinhuoltajaäitejä. Tyttöjen äidit ja isoäidit hoitavat lapsia, mikä mahdollistaa nuorten äitien koulunkäynnin.

Valtaosa tytöistä on valinnut miesvaltaisen teknisen alan. Syyksi valintaansa tytöt kertovat, että näin he kokevat tulevansa tasa-arvoisemmiksi miesten kanssa ja työllistymismahdollisuudet ovat paremmat. Tytöt opiskelevat kahdessa eri oppilaitoksessa seuraavilla aloilla: putkiasennus, autonasennus ja –kuljetusala, maatalousala, rakennusala, sähköala ja muutama tytöistä on valinnut kotitalousalan. Eräs tytöistä kertoi yhdeksi motiivikseen, että opittuaan putkiasennusta, hän voi tehdä asennukset myös vanhempiensa kotiin.

Koska tytöillä on ollut ja on edelleen vaikeita elämänkokemuksia, kymmentä opiskelijaa kohti on nimitetty yksi mentor. Hän tapaa opiskelijat joka aamu sekä päivän päätteeksi lähinnä varmistaen läsnäolon ja nopean puuttumisen mahdollisiin ongelmiin. Kerran viikossa heillä on yksi yhteinen ohjaustunti ja lisäksi yksilöohjausta tarpeen mukaan. Olen saanut vaikutelman, että näissä kahdessa ammattikoulussa, ainakin näiden ryhmien, ohjaus- ja tukipalvelut on hyvin hoidettu.

Yksi edellytys tyttöjen koulutuspolulle pääsylle oli, että täytyy olla edes vähäinen luku- ja kirjoitustaito pystyäkseen osallistumaan oppitunneille. Lukutaitoa täydentävää ohjaustakin annetaan, se on yksi mentoreiden tehtävistä. Koulutuksen kesto on yhdeksän kuukautta ja sen jälkeen on kolmen kuukauden työharjoittelu.

Omien vierailujeni ensisijaiseksi tavoitteeksi näissä oppilaitoksissa asetin opiskelijoiden itseohjautuvuuden tukemisen. Olemme laatineet yhdessä opiskelijoiden ja mentoreiden kanssa henkilökohtaisia oppimissuunnitelmia. Otimme käyttöön myös oppimispäiväkirjat. Ohjausta antaessani oli ilahduttavaa huomata, että he oivalsivat esittelemäni idean jopa odotettua paremmin, vaikka osalle heistä kirjoittaminen oli vaikeaa. Kohtasin innostuneita ja nuoria naisia, oli ilo työskennellä heidän kanssaan.

Hämmentävän hetken koin, kun opiskelijoiden mentor kysyi minulta oppituntini päätteeksi, toinko opiskelijoille ruokaa. Esitin varmentavan kysymyksen, koska epäilin, että kuulinko oikein. Hän kirjoitti saman myös paperille. Valitettavasti minulla ei ollut mitään suuhun pantavaa annettavaksi. Se ei ollut mukava tunne! Heillä siis oikeasti on pula jokapäiväisestä ruoasta, koulussa ei ole järjestettyä ruokailua.

Koulutettavaksi valituille nuorille naisille opetetaan myös kansalaistaitoja. Sitä varten on perustettu tyttöklubi (Girls’ Club), jossa toimitaan projektissa laaditun ohjekirjan mukaisesti. Säännöt muistuttavat suomalaista yhdistystoimintaa. Tyttöklubissa harjaannutetaan yhteisössä toimimista ja arjessa tarvittavia taitoja, kuten kommunikointitaitoja, tunteiden ja konfliktien. Tietoa annetaan henkilökohtaisesta hygieniasta, seksisairauksista ja niiden, erityisesti HIV:n, ehkäisemisestä.

Kuva Ville Palonen.

Pirkko Hatara

Kirjoittaja on ammatillisen koulutuksen asiantuntija, joka työskentelee Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisena koulutuksen asiantuntijana Liberiassa.

Pirkko Hatara  ja opiskelijat Liberiassa.