Kahvin värisiä poskia – Opettajat ilman rajoja vapaaehtoisena Eritreassa

Kuvataideopetuksen ammattilainen Outi lähti loppusyksystä 2017 Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiseksi Eritreaaan

Minne sulla on kiire? Ei minnekään.

Juomme kahvia, istumme, katsomme toisiamme silmiin. Kuuntelen. Keskustelemme. Olo on rento ja tuntuu, että ajatukset ympärillä lämpimiä. Näillä ihmisillä on aikaa kohdata toinen, kaataa kolme kupillista vahvaa hyväntuoksuista kahvia, aloittaa kahvinjuominen paahtamalla pavut ja tuoksuttamalla niitä juojille. Lounastauko voi kestää neljä tai viisikin tuntia. Ensin ihmettelin, nyt ihailen.

Sähköpostit ei kulje, nettiin ei pääse kuin YK:n toimistolla. Pyöräilin sinne tuntia liian aikaisin, lounasaikaan. Minut istutettiin viileään huoneeseen ja vartijanainen istui viereeni hän, kuka joka kerta saapuessani opettaa minulle yhden tigrinian kielen sanan. Hän joka sanoo, että kun osaan kymmenen sanaa, niin antaa minulle palkinnon.

Nainen on entinen opettaja. Siirtyi vartijaksi, koska opettajan palkka oli niin huono. Hänellä neljä lasta ja mies armeijan palveluksessa. Tapaa miestään kerran kolmessa kuukaudessa. Saa mieheltään 600 nakfaa kuukaudessa, noin 45-50 euroa. Rahat eivät riitä ja nainen tekee 12-tuntisia päiviä. Hän näyttää väsyneeltä, mutta jaksaa olla ystävällinen ja hyvä. Vajaassa tunnissa kuulin elämäntarinan, joka kosketti. Hän tahtoisi uuden työn ja opiskelee siksi ajokorttia. Hän kutsuu minua nimellä ”Mahasai”, ystäväni.

Koulussa tiimin kanssa sovittiin opetuksen aikatauluista. Olisi co-teachingia yhdessä paikallisen kuvismaikan kanssa, joka ei kyllä ole kouluttautunut kuvataideopettajaksi. En tiedä miksi hän sitä opettaa, mutta varmaan siksi, että osannee piirtää. Ensimmäinen afrikkalaisen kollegani opiskelijoille antama tehtävä oli ”vapaa työ” ja minun olisi pitänyt tunnin ”tarkistaa” piirustukset ja ”korjata” ne. Että kuvataideopetukselle on kyllä täällä tarvetta. Lähtökohdat ovat hyvin alkeelliset suhteessa siihen, miten me kuvataiteen opetusta Suomessa ajattelemme. Se on tietenkin ymmärrettävää. Paikallista kollegaani ei ole koskaan ohjattu opettamaan kuvataidetta. Tunnen olevani tarpeellinen ja oikeassa paikassa.

Pitää muistaa, että nettiin eivät ihmiset pääse. Ei missään. Facebook lataa joskus, mutta mailit mahdottomia. Mistä saamme kuvataiteessa perinteisesti käytettyjä kuvia, materiaaleja? Päätän pitää kiinni kierrätetyistä-, luonnonmateriaaleista, paikallisista materiaaleista. Pyydän opiskelijoita keräämään viikon ajan materiaaleja kotona sellaisia, jotka muuten päätyisivät roskakoriin. Mietin, että tuleekohan heiltä edes materiaaleja. Heittävätkö mitään roskakoriin. Vartijanainen, tuo neljän lapsen äiti kertoi, että ostaa kaikki ruoat torilta ja valmistaa ruoan tulella. Eihän siitä jää muuta kuin tuhka? Me eurooppalaiset taidamme itse olla niitä, jotka enimmässä määrin roskaa maailmaan tuottavat niitä, joilta tulee kuvataiteen materiaaleja säkillinen.  Roskantuottajia, sellaisia me olemme. Käsittämättömiä määriä. Olemme ympäristölle takuulla satoja kertoja enemmän harmiksi kuin nämä ihmiset täällä.

Olisi ihana painottaa näille ympäristötaidetta, yhteisötaidetta. Silloin pääsisi käsitteellisesti tekemään ajatuksella, vähemmillä ostetuilla materiaaleilla, leikkiä ideoilla, liikkua ulos luokkahuoneesta.

Täällä kuvataiteen opetus tarkoittaa käytännössä piirtämistä tai kirjoittamista. Painotetaan taitoa ei prosessia. Tehdään yksittäisiä lyhyitä töitä projektien sijaan. Yritän tuoda tänne ajatuksia vuosikellosta, jossa työtä suunniteltaisiin niin, että valmistuisi laajempia projekteja. Opettaja itsekin pääsisi helpommalla, ja ehkä jopa itse inspiroituisi oppilaittensa työskentelytavoista.

Täällä ei tarvita retriittejä tai rentouttavia palautumisviikonloppuja voimautumisineen. Ihminen kohdataan sellaisena kuin on. Vaikka keskittymiskyky oppitunnilla olisi se 30minuuttia, ja meillä Suomessa 45 minuuttia, niin elämässä ylipäätään asiat menevät toisinpäin:  täällä jaksetaan ihmiseen keskittyä lounaalla ja iltapäiväkahvilla neljäkin tuntia.

Onneksi täällä ei internet toimi.

Hankaloittaa kuvien käyttöä kuvataiteen opetuksessa, mutta jättää aikaa ihmisyydelle, hymyille, kuuntelulle ja kahville. Sitä paitsi aurinko on täällä.

 

Terveiset Afrikasta,

Outi