Päiväkirjamerkintö Keniasta

Olen asunut Keniassa (Nairobissa) puolisoni ja lasteni kanssa vuosina 1992-1994 noin 2,5 vuotta puolisoni ollessa siellä YK:lla töissä. Näihin vuosiin ja kokemuksiin on osittain perustunut haluni osallistua tähän World Teacher 2016 matkaan, jonka viimeinen – paluupäivä, on nyt käsillä.

Olemme lähteneet Kisumusta aamulla noin klo 9 jälkeen – vain puoli tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä. Se on erittäin hyvin.

 

On vielä aika kuuma istua pienen bussin etupenkillä, sillä aurinko ei ole vielä ihan keskellä taivasta. Oloni on kuitenkin parempi kuin kuvittelin vatsataudista huolimatta. Afrikka antaa ja Afrikka ottaa – nyt on sen otto-viikon vuoro.  Valtatie Kisumusta Nairobiin on erittäin hyvässä kunnossa – joitakin töyssyjä on rakennettu tiehen rajoittamaan liian kovia vauhteja.

 

Liikennettä on paljon jo tähän aikaan aamusta, niin hotellin läheisillä pikkuteillä kuin valtaväylälläkin. Lauantai on myös autojen ja moottoripyörien pesupäivä, joka näkyy monen tienvarsikojun edustalla. Miehet pesevät autoja ja naiset näyttävät valmistelevan tulia keittoastioille. Vanha systeemi – kolme kiveä ja keskellä risuja, jossa keitettiin ugalia (maissipuuroa), on väistynyt uusien pienten, savisten, mustaksi ulkopuolelta maalattujen tulisijojen tieltä. Tämä uusi systeemi on varmasti tehokkaampi, sillä aikaisempi tapa tuotti paljon hukkalämpöä ja puita tarvittiin paljon.

 

Moni asia on muuttunut Keniassa hyvään suuntaan, tosin matatut (pikkubussit) eivät ole enää yhtä mielenkiintoisia kuin ennen. On hyvä, että ihmisten turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota ja saatu uusia lakeja ja säädöksiä, joita myös valvotaan. Mutta jotain vanhasta tunnelmasta jää puuttumaan, kun kukaan ei roiku enää ovista ja ikkunoista eikä matatun kattoa ole lastattu huippukorkeaksi keoksi kaikenlaisilla matka- ym. tavaroilla, esimerkiksi huonekaluilla. Nimi annetaan kuitenkin vielä autoille, niin isoille kuin pienille – esimerkiksi EXTRA GRACE, SIMBA, SENATOR.

 

Kenia on kaunis maa. Nyt erityisesti sadekauden jälkeen kaikki näyttää niin vihreältä ja rehevältä. Kukkivia puita ja kasveja ei ole vielä paljon, mutta esimerkiksi bouganvillet kukkivat kauniisti. Lintuja on paljon ja näimme juuri pienellä suoalueella kruunukurkipariskunnan. Se on todella kaunis lintu. Ibikset (mustat tai valkoiset) ovat myös mukavia lintuja, kunhan eivät ole asumuksen lähellä aamulla rääkymässä. Niiden ääni ei ole kovin sulosointuinen, vaan voimakas ja kantava.

 

Teeviljelmien läpi ajaessa on eri vihreän sävyjä valtatien kahden puolen. Kericho on maan keskus teentuotannossa. Joillakin pelloilla on teenpoimijoita korien kanssa. Alueelle on rakennettu uudennäköisiä asuintaloja työntekijöille useampaan eri kohtaan. Talot ovat neliönmallisia, joissa on ikkunoita ja peltikatto. Kisumun alueella on noin 10 vuotta sitten siirrytty ruohokatoista peltikattoihin, sama trendi näyttää olevan suuressa osassa maata. En ole myöskään nähnyt kovin montaa kesken jäänyttä kerrostaloa, vaan suurin osa taloista on ollut valmiiksi asti rakennettuja.

 

Karibu Tena Nakuru tai vastaavia tienvarsien kylttejä löytyy nyt aina ennen isompaa kylää tai kaupunkia. Opasteita ja kilometrimääriä on myös teiden varsilla jo jonkun verran. Ne helpottavat ajamista ja varautumista matkaan, kun tietää kuinka pitkä matka on vielä edessä – esimerkiksi Nairobi 115 km ja Naivasa 18 km.

 

Päästyämme Nakuruun alkoi kuulua outoa kolinaa ja vinkumista vasemmalta puolen autoa. Kuljettaja joutui pysäyttämään auton tien viereen, paikallisten myynti- ja asuinkojujen viereen ja ohjasi meidät odottamaan auton lähelle. Uteliaita paikallisia tuli heti katsomaan meitä ja tutustumaan meihin. Tosin minulle ja ehkä joillekin toisille tuli YK:n turvaohjeet aika pian mieleen, sillä huomasin heti, että yksi innokkaimmista mieskatselijoista oli jonkin päihteen vaikutuksen alainen. Sellainen henkilö saattaa olla hyvin arvaamaton. Häntä tuntui häiritsevän se, että valkoiset vain seisoivat ulkona auton luona ja tumma kuljettaja yritti korjata autoa. Totuus oli kuitenkin se, että kuljettajamme ei halunnut meidän osallistuvan auton korjaukseen, vaan pyysi meitä olemaan sivussa.

 

Jonkin ajan kuluttua pääsimme jatkamaan matkaa takaisin Nairobin suuntaan. Ilo ei ollut pitkä, sillä auto hajosi uudestaan reilun varttitunnin päästä. Nyt sattui olemaan jonkinlainen korjaamo lähellä ja saimme auton sen pihaan. Siellä meillä oli ihan rauhallista ja mukavaa odotella uutta bussia, sillä omalla bussilla emme enää pystyneet jatkamaan matkaa.  Ryhmämme jäsenet olivat erinomaisia! Kaikki pysyivät rauhallisina koko ajan ja jaksoivat odottaa, vaikkei aina tiedetty, mitä piti odottaa ja kuinka kauan. Lopulta uusi bussi saapui ja pääsimme jatkamaan matkaa Nairobiin noin klo 16.45.

 

Olimme lopulta Nairobissa noin klo 20 aikaan. Loppumatka oli sujunut hitaasti, mutta varmasti, sillä korvaava bussikaan ei ollut ihan kunnossa. Tavoitimme muut ryhmät ostoskeskuksessa ja saimme lentokenttämatkalle pitsat syödäksemme – lounas oli jäänyt meiltä väliin. Minulla ainakin oli jo verensokeritaso illalla kovin alhaalla ja aloin olla kiukkuinen – sorry!

 

Kenialaiset ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Samoin kaikenlainen yrittäminen on yleistä – pois heitetystä tavarasta tehdään jotain uutta – kierrätetään, tehdään vaikka leluja lapsille. Ystävällisyys näkyi myös meille eri kouluissa, joissa olimme kahden viikon aikana. Hotellilla myös oltiin auttavaisia, kun olin yhden päivän sairaana.

 

Ystävällisyys on siirtynyt myös Kenian palvelukulttuuriin – ainakin osittain. Jomo Kenyatta Airport (Nairobin lentokenttä) on nykyisin kuin mikä tahansa kansainvälinen lentokenttä – erityisesti palvelukulttuuri on muuttunut ihan muutamassa vuodessa niin, ettei tunnista enää ollenkaan olevansa Nairobin lentokentällä. Siellä palvellaan oikein hyvin ja kaikki sujui ongelmitta (maahan tullessa ja maasta poistuttaessa) – enää ei kukaan virkailija lähtenyt kesken kaiken teetauolle ym. niin kuin ennen. Asiakkaan ei tarvitse enää ihmetellä, että palveleeko joku sinua vai ei.

 

Olen iloinen nähdessäni, että Kenia on kehittynyt monilla eri alueilla ja ihmisten hyvinvointi ja koulutus on lisääntynyt näiden kahdenkymmenen vuoden aikana. Ajatus, että tulisin vielä Keniaan takaisin jotenkin työn merkeissä, on nyt toteutunut. Olen saanut jakaa osaamistani opettajana ja terveydenhuollon ammattilaisena kahdessa koulussa opettajien ja oppilaiden kanssa.

 

KWAHERI KENYA!

Kirjoittaja: Tuula Tuokko

 Kuvassa teepensaita Kerichossa.