Millainen on hyvä yliopisto-opettaja? Voinko antaa hyvää opetusta puutteellisista resursseista huolimatta? Millaista pedagogiikkaa toteutan omassa opetuksessani? Antaako se opiskelijoille, jotka ovat tulevia opettajia, tarvittavia aineksia oman opettajuuden kehittymiseen?

Näitä kysymyksiä olemme pohtineet juuri päättyneen syyslukukauden College of Educationin opetushenkilöstölle järjestetyssä korkeakoulupedagogiikkaan keskittyvässä seminaarisarjassa. Yliopisto-opettajat tekevät työtään moninaisten haasteiden keskellä. Suuret ryhmäkoot, laaja opetusvelvollisuus, aliresursoitu opettajakapasiteetti, opetusmateriaalien heikko saatavuus sekä henkilöstön puutteellinen sisällöllinen ja pedagoginen koulutus eivät tue laadukkaan opettajankoulutuksen toteuttamista.

Monet opettajankouluttajat tekevät työtään suurella sydämellä. Viikonloppuja käytetään opetuksen valmisteluun, opiskelijoille jaetaan kaikki mahdollinen materiaali muistitikuilla virusvaarasta huolimatta, tentissä reputtaneita opiskelijoita tuetaan uusissa yrityksissä.

hanna-posti-ahokas.blogikuva2

Mikä saa opettajankouluttajat jaksamaan työssään? Innostuneet opiskelijat ja tutkimuksellinen kiinnostus omaa opetusalaa kohtaan motivoivat monia antamaan mahdollisimman hyvää opetusta.

Kuluneen syksyn ajan olemme pohtineet sitä, kuinka voisimme antaa toisillemme enemmän kollegiaalista tukea opetuksen kehittämisessä. Miten rohkaistua jakamaan omat onnistumiset ja epäonnistumiset työtovereille? Kuinka jakaa omat oivallukset, hyvät käytännöt ja menetelmät? Voisimmeko luoda yhdessä oppimisen kulttuuria ja opiskella korkeakoulupedagogiikkaa omaehtoisesti?

Joka toinen viikko pidetyissä seminaareissa on keskusteltu vilkkaasti, piirretty omaa opettajakuvaa, kirjoitettu tarinoita onnistuneista ja epäonnistuneista opetuskokemuksista sekä perehdytty opetuksen ja oppimisen teoriaan. Ennen kaikkea seminaarit ovat tarjonneet kiireisille opettajankouluttajille tilan pysähtyä oman opettajuuden äärelle ja rohkaistua ajattelemaan, mitä voisi tehdä toisin.

Olemme perustaneet pedagogisen kahvilan, jossa opetustyön iloja ja suruja jaetaan kahviseremonian äärellä. Suosittuna ohjelmana ovat olleet opettajavitsit, joiden kautta puretaan stereotypioita ja katsotaan omaa työtä uusista näkökulmista.

Tästä on hyvä jatkaa tulevalla lukukaudella. Kuten yhdessä palautelomakkeessa todettiin:

“Progress needs movement, energy, drive. No chance of improvement if you don’t strive.”

(”Kehittyminen vaatii liikettä, energiaa ja tarmoa. Kehitystä ei voi saavuttaa ilman panostusta.”)