Löysin Afrikan helmen – kielitietoisuutta ja positiivista pedagogiikkaa Ugandassa

"Ugandaa kutsutaan nimellä "Pearl of Africa", Afrikan helmi. Ja kokemani jälkeen ymmärrän hyvin miksi."

Linda Fischer, alkuopetuksen suomi toisena kielenä -opettaja, kertoo kokemuksistaan World Teacher -ohjelmasta Ugandasta. Ohjelma on Kirkon Ulkomaanavun ja Opettajat ilman rajoja- verkoston kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena on tukea peruskoulun opettajien ja rehtoreiden pedagogista osaamista Pohjois-Ugandassa kahden viikon intensiivijakson aikana.

 

Projekti Ugandassa alkoi seminaarilla, jossa ugandalaiset ja suomalaiset opettajat kohtasivat ensimmäistä kertaa. Odottaessamme seminaarin alkua juttelin kahden ugandalaisen kollegani kanssa, joista toinen on Kakwan heimosta ja toinen Lugbaran heimosta. He kertoivat minulle, että kakwan heimon kielellä, kakwaksi kiitos on ’Iyete’ ja Lugbaran heimon kielellä lugbaraksi kiitos on ’Awadifo’. Ja minä kerroin heille, että suomeksi ’Thank you’ on ’Kiitos’.

Ensimmäisen viikon vietin Alipin koulussa. Se oli todella vaikuttava kokemus. Koulun opettajissa oli lämpöä ja viisautta, ja heidän kanssa tuntui hyvältä tehdä yhdessä töitä. He olivat avoimia ja halukkaita oppimaan suomalaisesta koulujärjestelmästä. Olimme samaa porukkaa, me suomalaiset ja ugandalaiset opettajat. Alipin koulun pihalta näkyivät vuoret, joiden takana siinsi Etelä-Sudan. Toiseen suuntaan katsoessa silmien eteen piirtyi Kongon demokraattinen tasavalta, josta saapui oppilaita myös Alipin kouluun.

Luokan säännöt luovat turvallisen ilmapiirin.

 

”Positiivinen palaute saa meidät uskomaan itseemme.”

 

Kouluissa ollessamme suunnittelimme oppitunteja yhdessä ugandalaisten kollegoidemme kanssa, seurasimme heidän oppituntejaan sekä keskustelimme keinoista kehittää pedagogisia ja didaktisia menetelmiä. Pidimme yhdessä tiimini kanssa workshoppeja mm. positiivisesta pedagogiikasta ja oppilaslähtöisistä metodeista, kuten kielitietoisuudesta. Kielitietoisuus tarkoittaa sitä, että kaikki kielet saavat näkyä ja kuulua, kaikkia kieliä saa käyttää oppimisessa, ja monikielisyys nähdään vahvuutena. Oma äidinkieli on jokaiselle herkkä, haavoittuva ja merkityksellinen asia, se on meidän ytimessämme ja tärkeä osa oppimista. Mitä vahvempi ja rikkaampi oma äidinkielemme on, sitä paremmin opimme myös uuden kielen. Hyväksyvä ja kunnioittava ilmapiiri kaikkia oppilaiden kieliä kohtaan on siis ensiarvoisen tärkeää. Tärkeä osa kielitietoisuutta on myös kuvatuki: meidän on tärkeä nähdä kuvatuki oman äidinkielemme ja vieraan kielen vieressä.

Kielitietoisuus ja oman äidinkielen merkityksellisyys tuntui koskettavan koulun opettajia. Olin aistivinani helpotusta ja iloa opettajien kesken siitä, että heidän omat äidinkielensä, kakwa ja lugbara todella ovat arvokkaita ja niiden että niiden käyttäminen opetuksessa on tärkeää.  Koulua käydään englannin kielellä, vaikka se on vain harvojen äidinkieli. Monikielisyys ja kyky opettaa kahdella tai kolmella kielellä on ugandalaisten opettajien ehdoton vahvuus.

 

”Mitä vahvempi ja rikkaampi oma äidinkielemme on, sitä paremmin opimme myös uuden kielen. Hyväksyvä ja kunnioittava ilmapiiri kaikkia oppilaiden kieliä kohtaan on siis ensiarvoisen tärkeää.”

 

Seuraavaksi päiväksi ugandalainen kollegani Rukiya oli suunnitellut upean oppitunnin, jossa hän toteutti kielitietoisuutta kuin vanha konkari. Oppilaat tutustuivat Rukiyan johdolla yhdessä koulun ympäristössä oleviin kasveihin, hakivat niitä koulun pihalta ja kirjoittivat kasvien nimet vierekkäin englanniksi, lugbaraksi ja kakwaksi. Ja piirsivät kasvin kuvan vielä kasvien nimien viereen, joten kuvatukikin saatiin mukaan. Rukiya kertoi, että hänestä tuntui että oman äidinkielen näkyminen ja kuuluminen tunnilla kosketti oppilaita ja teki heistä aktiivisempia, nyt he todella ymmärsivät mitä opittiin ja opiskeltiin.

 

”Monikielisyys ja kyky opettaa kahdella tai kolmella kielellä on ugandalaisten opettajien ehdoton vahvuus.”

 

Ugandassa luokkakoot ovat usein suuria.

 

Viimeisenä koulupäivänä Alipissa pidimme työpajan positiivisesta pedagogiikasta. Keskustelimme yhdessä ugandalaisten opettajien kanssa siitä, miltä tuntuu saada positiivista ja rohkaisevaa palautetta.

Pohdimme yhdessä luokan sääntöjä, joilla saataisiin turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri luokkaan, kuten ”minulla ja muilla on lupa tehdä virheitä”, ”huolehdin siitä, että toisille on hyvä ja turvallinen olo”, ”annan toisen olla sellainen kuin hän on ja hyväksyn erilaisuuden” tai ”autamme toisiamme”. Kerroimme ja puhuimme avoimesti tilanteista, myös niistä vaikeista, joita olimme opettajina kokeneet. Mitä voin tehdä tällaisen tilanteen edessä, tai oppilaan kanssa jolla on tällaisia haasteita?

Keskustelimme myös paljon siitä miten meillä jokaisella opettajalla on jotain annettavaa toisille opettajille ja koululle ja jotain opittavaa toisiltamme. Jokaisella meillä on jotain annettavaa yhteisen hyvän eteen, voimme jakaa tietojamme ja taitojamme ja auttaa toisiamme. Näin taitaa syntyä kaikista paras koulu.

Ai niin, ja tähän väliin mielenkiintoinen fakta: Ugandassa suurin osa opettajista on miehiä ja vähemmistö naisia. Eli juuri toisinpäin kuin meillä Suomessa!

 

”Eräänä päivänä istuin ugandalaisen kollegani Nelsonin kanssa mangopuun alla koulun pihalla. Kerroin hänelle, miten ugandalaiset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Ugandan lipussa oleva kurki (”crested crane”) kuvaa nöyryyttä, lempeyttä, rauhallisuutta ja kauneutta.”

 

Tuntui hyvältä nähdä, miten Ugandassa uskonnot elävät sulassa sovussa keskenään. Ei ole väliä mitä uskontoa kukin on. Koulupäivät opettajien kesken aloitettiin yhteisellä rukouksella. Rukoukseen osallistuivat kristityt ja muslimit yhdessä, ja jokainen sai rukoilla valitsemallaan tavalla. Hengellisyys on Ugandassa hyvin tärkeää, osa kaikkea elämää ja kristittyjen ja muslimien yhteiselo on luontevaa ja mutkatonta.

 

Muutama päivä ennen lähtöämme takaisin koti-Suomeen vierailimme Bidibidin pakolaisleirillä, joka on maailman toiseksi suurin pakolaisleiri ja väliaikainen koti noin 250 000 eteläsudanilaiselle pakolaiselle. Kuvassa taidetta pakolaisleiriltä.

World teacher program vaikutti ja kosketti minua syvästi. Tunnen valtavaa kiitollisuutta että sain olla mukana tässä projektissa. Se muutti minua, se kosketti minua, se opetti minua.

Kokemusta kuvaa hyvin Kofi Annanin kuuluisat sanat: ” We may have different religions, different languages, different colored skin, but we all belong to one human race.”

Iyete, Awadifo, Thank you.