Learning by Laughing

Kun helle rikkoo 40 asteen rajan ja Yangoniin iskee sähkökatko, joka sulkee toimiston kaikki koneet, päädyn kirjoittamaan blogia.

Joku käynnistää pikkuparvekkeella sijaitsevan generaattorin, joka kuulostaa ja haiseekin kuin vanha ruohonleikkuri. Sen tuottamaa sähköä ei tuhlata ilmastointiin ja hiki alkaa pian valua. FCA:n (Kirkon ulkomaanavun) ja FRC:n (Suomen pakolaisavun) yhteiselle toimistolle tämä on tuttu käytäntö, varsinkin kesällä huhti-toukokuussa, kun kuumuus vaikuttaa vesivoimaloiden sähköntuotantoon. Netti ei toimi, eikä silloin mailata eikä skypata, niin huokauksia kuuluu kun jengi kaivaa loputtomat raportit laatikoista esiin. Jos kerran kärsitään, niin kärsitään kunnolla!

Itselläni on 5 päivän workshop-koulutus takana. Onneksi asiantuntija thematic advicer Carita Cruz tuli Suomesta vetämään ensimmäistä viikkoa. En olisi muuten osannut lyhyellä ajalla perehtyä täkäläiseen monivivahteiseen koulutus- ja työkulttuuriin. Tämän toisen ja tulevan kolmannen koulutusviikon tulen itse pitämään. Sen päälle vierailu ja mentorointi kouluissa sekä opintosuunnitelman muokkaaminen ja työkirjan suunnittelu, niin työtä piisaa. Onneksi on tehokas projektinvetäjä auttamassa, sekä ihana luova opettajaryhmä. Tämä pilottiryhmä muodostuu 17 opettajasta viidestä luostarikoulusta, yhdestä valtionkoulusta, myMe-järjestösta sekä luostarin ylläpitämästä opettajakoulutuslaitoksesta.

 

Workshopissa maalattiin ja opittiin näin taiteen keinoin.

 

Opettajat osallistuvat vuoden aikana yhteensä noin 25 päivää kestävään lähiopetukseen ja mentorointiin, jotta he voisivat jatkossa toimia myös opinto-ohjaajina omissa kouluissaan. Malli tulee mm. Kambodzan ja Nepalin opo-projekteista, mutta mallia on silti muokattava Myanmariin sopivaksi. Ohjattavien kohderyhmä on 11-17 vuotiaat koululaiset. Tarkoitus on että opo-koulutus laajennetaan muihin kouluihin, toivon mukaan kansalliselle tasolle. Tässä vaiheessa keskitytään koulunkäynnin ohjaukseen ja ryhmä halusi itse toimia nimikkeellä ”Learning and career guidance educator”. Myöhemmin ja aika piankin ammattivalinnan ohjaus tulee vastaan. Ammattikoulutus täällä on kun rikkonut palapeli ja erilaiset toimijat ovat kehittämässä maksullisia ammattikoulutuksia tiheään tahtiin. Toki on olemassa ihania poikkeuksia kuten suosittu ravintola LinkAge (Tree alliance-järjestön ylläpitämä) joka tarjoaa katunuorille mahdollisuuden kouluttautua ravintola-alan ammattilaisiksi.

 

Motivoitunut joukko tulevia opinto-ohjaajia.

 

Luostarikoulut toimii alustavasti kohderyhmänä. Ne ovat jonkin verran tottuneet kansainväliseen aputoimintaan ja näissä kouluissa onkin suurempi tarve, koska koulut ovat ilmaisia ja niissä käy köyhimmät lapset. Valitettavasti koulunkäynnin keskeyttäminen onkin suurin ongelma, lasten motivoinnin ja työnteon takia. Lapsityövoima on edelleen liian korkea ja esimerkiksi myMe järjestö tekee työtä katulasten ja Teashop-kahviloissa työtä tekevien lasten kanssa. Vanhemmat ovat lähettäneet lapsensa köyhältä maaseudusta kaupunkiin. lapset päätyvät nukkumaan ja syömään liian vähän ja tekemään aivan liian pitkiä työpäiviä. Lapsityövoima on laissa säädetty, mutta teashopit ovat osaa historiaa eikä niihin puututa. MyMellä on bussi jolla he kiertävät kaupunkia ja keräävät lapset muutamaksi tunniksi viikossa, jotta he saisivat jonkinlaisen koulutuksen.

 

Tuntuu hyvältä olla mukana auttamassa ja luomassa jotain uutta, koska koulujärjestelmä täällä on ikivanhaa ja oppiminen onkin vain ulkoa oppimista ylisuurissa luokkaryhmissä ja sen päälle kohtuuttomat kotiläksyt ja testit. Niitä jotka eivät pärjää rangaistaan, puhumattakaan kurinpidosta isoissa luokissa. Ihmiset ihmettelevät kun kerron, että Suomen koulujärjestelmä pärjää vuodesta toiseen kansainvälisissä vertailuissa ja että se osittain johtuu siitä, että meillä ei ole niin paljon testejä ja annettujen läksyjen sisällön opettajat saavat itse päättää.

 

Oppijoiden hyvinvointia pyritään tukemaan useilla eri keinoilla.

 

Tulevat opot ovat ottianeet ilolla vastaan kaikki tehtävät, jotka perustuvat oppimis- ja oppilaskeskeiseen oppimiseen. He pitivät varsinkin kaikista F2F (face- to-face, eli kasvotusten pidettävistä) harjoituksista joissa he saivat käyttää roolipeliä kuvatakseen oppilaskohtaamista ohjaamisessa. He seurasivat uteliaasti, kun otin värit ja isot paperit esille ja pyysin heitä luomaan kuvia empatiasta ja ongelmanratkaisusta. Monet eivät olleet piirtäneet vuosiin, jopa koskaan, eivätkä he olleet käyttäneet sitä opetuksessakaan. Mutta lopputulos oli ihan loistavaa! Olin hieman huolissani osiosta lasten sosio-emotionaalisesta hyvinvoinnista ja mielenterveydestä, mutta he sanoivat että buddhalaisuudessa käytetään aina itsepohdiskelua mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä, niin se on heille tuttu aihe. Ja sekin meni yli odotuksieni. He nauroivat paljon ja jokunen tippa silmäkulmassa näkyi.

 

Jos olen joskus miettinyt mitä ”learning by laughing” tarkoittaa, niin se on täällä selvinnyt. Opettajat ovat aina iloisella tuulella, valmiita auttamaan toisiaan ja heittäytymään mukaan luoviin tehtäviin. Silti he ovat tavallaan vakavia ja osoittavat kunnioitusta muita kohtaan. Mutta olisikin ihmeellistä, jos ei vuosisatojen historia olisi vaikuttanut maahan jossa kullatut temppelit, värikkäät luostarit ja vaeltavat munkit ja nunnat ovat merkittävä osa joka-päiväistä elämää. Täällä perinne näkyy katukuvassakin, jossa niin vanhemmat kuin nuoremmatkin naiset pukeutuvat kietaisuhameisiin, joiden kuosit ovat peräisin eri maakunnista.

 

Myanmarissa maakuntia on viisitoista, eettisiä kansanryhmiä 8 ja alaryhmiä yli 100. Maa on Kaakkois-Aasian suurin valtio, valitettavasti myös köyhimmästä päästä, mikä tuo mukanaan paljon haasteita. Täytyy muistaa, että täällä demokratia ollut läsnä ainoastaan viisi vuotta ja kehitys on ollut valtava. Koulutus ja terveydenhuolto on katsottu tärkeimmäksi osaksi yhteiskuntaa ja ihmiset elävät siinä toivossa, että tulevaisuus tuo rauhaa ja että kaikki voisivat elää sovussa perinteiden ja uskonnon puitteissa.

 

Tällä viikolla täällä juhlitaan uutta vuotta joka alkaa vesifestivaaleilla, jolloin tuhlataan ihme kyllä juuri vettä, onhan se silti puhdistuksen merkki. Kirjaimellisesti voi saada vettä niskaan ja muoviset kännykkälaukut sekä vesipyssyt käyvät kaupaksi. Viiden vuorokauden jälkeen hiljennytään ja kunnioitetaan uutta vuotta eri tavalla. Suvun vanhuksia hemmotellaan kylvyillä ja hiustenhoidolla ja kodit siivotaan. On uutta edessä ja vanhaa takanapäin. Itse pakenen Ngapaliin, Rakhine osavaltioon ansaitulle rantalomalle, mutta ei taida vedestä sielläkään olla puute koska Kipling´s guest house:n omistaja, suomalaisnainen Päivi ehdotti että mukaan kannattaa pakata mosquito-verkon ja suihkeen lisäksi myös yllämainittu muovilaukku. Mutta katsotaan. Den som lever får se!