Kotiruokaa ja kohtaamisia Keniassa

Anu Ruotanen osallistuu World Teacher -ohjelmaan, joka toteutetaan yhdessä Edukans-järjestön kanssa Keniassa. Kirjoitus on osa ohjelmasta kertovaa blogisarjaa.

Kolmaskin Kisumun aamu alkoi kupillisella pikakahvia. Maailman laadukkaimpien kahvin tuottajiin kuuluva Kenia ei valitettavasti juurikaan tuhlaa hyvää tavaraa maan rajojen sisällä. Aamupalaksi paahtoleivän kylkeen munakas, paistettuja perunoita, vesimelonia -ja menoksi!

Workshop-päivän alkuun piipahdimme Pamoja Child Foundationin pääkonttorilla ennen juhlapaikalle saapumista: juhlalta nimittäin vaikutti upeiden ilmapallo-ja rusettikoristein  somistetussa salissa. Sinne kokoontui meidän 22-päisen opettajaporukan lisäksi n. 50 kenialaista pääopettajaa, rehtoria ja vanhempaa avaamaan kolmivuotisen yhteistyön ja tämän kesän World Teacher-projektin.

Paikalle saavuttiin rennosti omaan tahtiin, mutta noin tunnin sisällä ohjeajasta porukka oli kasassa. Tervehdin sinnikkäästi jokaisen tulijan ja kiitin onneani, että suurimmalla osalla kenialaisista on englantilainen etunimi. Eri yhteistyöorganisaatiot esittäytyivät lyhyesti, koska projekti on tällä alueella ensimmäinen laatuaan. Local Expertise Center, Edukans, Pamoja-säätiö, Puppet Interview Program ja Kenian opetusministeriön edustaja tervehtivät kukin vuorollaan salia.

Yhdeltätoista on täälläpäin teeaika. Hilloleipien ja paikallisen teen lisäksi tarjolla on usein, niin  nytkin, sambusoja eli kenialaisia uppopaistettuja leivonnaisia. Selväksi on jo tullut, että hätävarapähkinät otin turhaan mukaan. Energiaa riitti taas, joten jatkoimme itse workshopeilla aiheina aktiivinen oppiminen (vastaa pitkälti meidän yhteistoiminnallista oppimista), palautteen antaminen ja vastaanottaminen sekä pedagogiset periaatteet.

Iltapäivän lounaalla herkuttelimme yhdessä vastakokattua paikallisruokaa suoraan takapihan tulilta. Polentaa muistuttava maissista tehty ugali sekä riisi yhdistettynä kanaan ja maksakastikkeeseen täyttivät kurnivimmankin vatsan. Paistettu lehtikaali ja valkokaalisalaatti täydensivät ja vielä mahtui sekaan pari pikkubanaania ja vihreän appelsiinin lohkoa. Keniassa voisi suomalaisena elellä jonkin aikaa maistellen joka päivä uutta ennen tuntematonta hedelmää… Vai miltä kuulostaisivat pawpawit, valkoiset guavat tai puutomaatit eli tamarillot? Nyt heinäkuussa on mango- ja banaanisesonki, emme valita!

Kenialaisten opettajien tapaaminen oli yhtä mutkatonta kuin meille oli kerrottu. Lukuisien afrikkalaisten kädenpuristusten , iloisten hymyjen ja esittelyjen jälkeen kaikilla tuntui olevan sama miellyttävä tunne siitä, ettei yhteistyö olisi juuri paremmin voinut käynnistyä!
Anu Ruotanen