Piia Ukura on osallistujana World Teacher -ohjelmassa Keniassa. Kirjoitus on osa ohjelman osallistujien kirjoittamaa juttusarjaa.

Tässä maassa on yli neljäkymmentä heimokieltä. Mutta maan virallisia kieliä englantia ja swahilia puhuvat äidinkielenään vain harvat. Englantia puhuvat brittien jälkeläiset ja swahilia osa rannikon väestöstä. Tilanne saattaa tosin olla muuttumassa. Pääkaupungissa keski- ja yläluokan nuorten vanhempien joukossa on nimittäin parhaillaan muodikasta puhua lapsille englantia tai swahilia. Äidinkielen opettajan näkökulmasta tämä on neonvärejä karmeampi trendi. Nairobissa saattaa olla kasvamassa uusi sukupolvi, jolla voi olla vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja ajatella. Niin voi nimittäin tutkimusten mukaan käydä, jos vanhemmat eivät puhu lapsilleen omaa äidinkieltään.

Täällä Awasin alueella tilanne on hieman perempi. Tämä on vahvaa Dholuo-heimon aluetta, ja ainakin meidän koulussamme kaikki oppilaat ja opettajat puhuvat äidinkielenään dholuota. Mutta.

Opettajien ja vanhempienkin huolena täällä on oppilaiden englannin kielen taso, koska se on erittäin heikko ja koska hyvä englannin kielen taito nähdään avaimena parempaan elämään. Huoli kuulostaa tutulta. Suomessa maahanmuuttajavanhemmat haluavat puhua lapsilleen kantaväestön kieltä, vaikka osaisivat sitä huonostikin. He tarkoittavat hyvää. He ajattelevat, että auttavat lasta näin sopeutumaan uuteen kotimaahan ja sen kulttuuriin. Mutta mitä koulutetumpia vanhemmat ovat, sitä enemmän he yleensä osaavat arvostaa omaa äidinkieltään, ja ymmärtävät, että äidinkieli on kaiken perusta.

Heikko englannin kielen taso on täällä valtakunnallinen huolenaihe ja sitä on pohdittu myös hallitustasolla. Ratkaisukin on löydetty. Ensimmäisestä kolmanteen luokkaan asti äidinkieltä tulee käyttää opetuksessa englannin rinnalla. Neljännestä luokasta kahdeksanteen opetuksen kielenä yritetään pitää englanti, lisäksi oppilaat opiskelevat swahilia. Oman äidinkielen käyttöä yläluokilla ei ole kielletty, mutta yhteinen pyrkimys näyttää olevan se, että yläluokilla ei enää omaa äidinkieltä käytetä. Ainakaan sitä ei opeteta. Näin oppilaiden englannin kielen taito kehittyy. Tai sitten ei.

Tutkimukset osoittavat, että jos oppilaan oma äidinkieli ei kehity jatkuvasti, vaikeuttaa se kaikkea oppimista. Äidinkielen käyttö kotona ja vapaa-ajalla ei riitä. Oppilaalla täytyy olla mahdollisuus oppia omalla äidinkielellään kattava sanasto kaikilta elämän alueilta, ja hänen täytyy saada myös harjoitella omalla äidinkielellään erilaisia lause- ja tekstirakenteita.

Olen seurannut tällä viikolla useita kuudennen luokan tunteja. Englannissa käytimme tällä viikolla viisi tuntia opiskellaksemme autoihin liittyviä sanoja: tuulilasi, ratti, pyörä, peili, kaasu, jarru, tunkki. Oli siinä muutama muukin. Englannin tunnin jälkeen oppilailla oli luonnontieteiden tunti, jolla heidän tuli keskustella Kenian kaupungeista. Englanniksi. Mutta millä sanoilla? Osa ei ymmärtänyt tunnista enempää kuin minä swahilin tunnilla. Näin millään tunnilla ei voida oikeasti opiskella muuta kuin englantia. Syvälle asioihin ei voi mennä. Ei keskustellen. Ei kirjoittaen. Oppilaiden tiedot opetettavasta asiasta jäävät kenties pinnallisiksi, mutta suurempana ongelmana näen vielä, että he eivät opi myöskään ajattelemaan, keskustelemaan tai kirjoittamaan. Koska heillä ei ole siihen kieltä.

Työparini onneksi käyttää dholuon kieltä englannin rinnalla pitääkseen kaikki oppilaat mukana. Mutta kuinka kauan hänen annetaan niin tehdä. Opettajien koulutuksen rinnalla ohjelmassamme kulkee koulun johdon koulutus. Tiistain työpajojen joukossa minä vedin kahden hollantilaisen kollegan kanssa Garage Store -nimisen työpajan. Siinä jokainen osallistuja joutui ensin itsenäisesti miettimään, mistä on omassa koulussaan ylpeä, mikä on hyvää, mitä pitäisi korjata ja mikä joutaisi kaatopaikalle. Meidän koulussamme neljä osallistujaa halusi luopua äidinkielen käytöstä yläluokkien tunneilla. Myös muissa yhteistyökouluissa toivottiin samaa. Rehtorit kokevat olevansa suuren paineen alla, ja joissain kouluissa oman äidinkielen käyttö yläluokilla on jo kielletty.

Olemme nähneet paljon koko sydämellään työskenteleviä ammattilaisia. Olemme käyneet mielenkiintoisia ja silmiä avaavia pedagogisia keskusteluja hollantilaisten ja kenialaisten kollegojemme kanssa. Olemme löytäneet kenialaisten työpariemme kanssa uusia aktiivisia ja oppilaskeskeisiä menetelmiä heidän luokkiinsa. Olemme jo viikossa nähneet, miten opettajat ovat innoissaan soveltaneet opittua. Mutta. Kaikkeen emme pysty.

Piia Ukura