”Tärkeää on, että joku kuuntelee.”

Viisi tuntia kuoppaista tietä kohti Kiinan rajaa. Matka Museen on aloitettu jo aamu seitsemältä, jotta matkaa ei tarvitsisi tehdä iltapäivän kuumuudessa. Maisema on kaunis, kuin suoraan postikortista. Perillä odottaa kuitenkin yllätys, lupamme päästä käymään Nahmkamin alueen pakolaisleireillä on evätty.

Seuraavat tunnit kuluvat virastosta toiseen kulkiessa. Kollegamme Htu Bu tekee kaikkensa, jotta lupa heltiäisi. Johtuuko tämä siitä, että mukana on ulkomaalaisia? Luuleeko virkailija meitä median edustajiksi? Myöhäisellä lounaalla tunnelma on pettynyt. Teimmekö koko reissun turhaan? Takaisinkaan ei enää tänään ehdi, koska pimeällä liikkuminen on turvallisuuden takia kielletty. Museen on jäätävä yöksi.

Elämää konfliktialueella

Yangonin ilmastoidussa kahvilassa istuessa on vaikea uskoa, että pohjoisessa aseelliset konfliktit ovat parhaillaan käynnissä. Tälläkin viikolla on taisteltu, vaikka uutiset eivät siitä kerrokaan. Maassa on lukuisia etnisiä vähemmistöjä, joilla on oma kielensä. Alueilla taistellaan maasta ja luonnonvaroista. Kapinallisryhmät ovat sitä mieltä, että burmalaisella valtaeliitillä on liikaa päätäntävaltaa. Kylien jäädessä taisteluiden jalkoihin, on muutettava pois. Konfliktit ovat jatkuneet jo vuosia. Monilla leireillä on asuttu jo kolmesta viiteen vuoteen, eikä kotiinpaluusta ole tietoa.

Tilanteet leireillä ovat hyvin erilaisia. Osassa ollaan iloisia, sillä lapsilla on paremmat mahdollisuudet koulutukseen. Syrjäseuduilla ei kouluja joka kylässä ole ja opiskelu saattaa loppua lyhyeen ensimmäisten vuosien jälkeen. Osa leireistä on keskellä köyhää maaseutua ja ympärillä asuvat maanviljelijät ovat yhtä köyhiä kuin pakolaisasutusten asukkaat. Avustusjärjestöjen riisilähetykset herättävät kateutta.

Kaupungissa sijaitsevalta leiriltä pystyy lähtemään töihin ja yritteliäs leirikomitea voi perustaa vaikka kaupan. Osa asutuksista on kaukana lähikylistä ja kouluun matkaa. Nyt jo pohditaan, miten selvitään seuraavasta talvesta. Kaikilla lapsilla ei ole tarpeeksi lämpimiä vaatteita ja kenkiä koulumatkaa varten. Yksi asia kuitenkin yhdistää kaikkia lapsia: kenenkään äidinkieli ei ole maan virallinen kieli burma.

Tavoitteena laadukas koulutus

Koska koulunkäynti valtion kouluissa, jossa käytetään opetuskielenä burmaa, on monelle lapselle vaikeaa, on kansalaisjärjestö Metta perustanut paikan päälle opiskelukerhoja. Opintokerhojen tarkoitus on auttaa lapsia selviytymään päivittäisestä koulunkäynnistä ja saada kiinni ikätovereitaan taidoissa, joissa puutteita ilmenee. Kerhojen vetäjät ovat itsekin leireiltä ja heidän taustansa ovat hyvin erilaisia. Osa on juuri saanut päättötodistuksen, osa perheenäitejä ja on joukossa muutama opettajankoulutuksenkin saanut.

Tälle joukolle me suunnittelemme koulutuksen, jonka tarkoituksena olisi antaa paremmat valmiudet lapsilähtöiseen opetukseen ja käytännön vinkkejä opetustuokioiden järjestämiseen. Työmaata riittää. Haastateltuamme toistakymmentä ohjaajaa huomaamme, että ongelmat ovat monella leirillä samankaltaisia. Kurinpito on vaikeaa, lapset pitäisi saada motivoitumaan, eikä opettajan taitotaso tahdo riittää päättöluokan matematiikkaan. Välillä sähköt menevät poikki kesken oppitunnin.

Haasteet leirillä asuvien lasten koulunkäynnissä ovat suuria, mutta toivoa riittää. Vanhempien asenteet koulua ja koulutusta kohtaan ovat hyvin positiiviset. Moni pitää koulun käyntiä hyvin tärkeänä ja se näkyy siinä, että myös tytöt laitetaan kouluun. Positiivisessa ilmapiirissä on helpompi lähteä rakentamaan uutta.

Kierros pohjoisten leireillä alkaa lähestyä loppua. Istumme Palaung -heimon leirissä Kutkaissa. Teelasit on juotu tyhjiksi ja on aika sanoa hyvästit. Pohdin miten täällä onnistutaan ratkaisemaan ruokaongelma nyt, kun ruoka-avustukset ovat loppuneet ja miten opiskelu onnistuu ilman sähköä illan pimetessä.  Tuntuu kuin kylätoimikunnan päällikkö lukisi ajatukseni. Hän kiittää meitä siitä, että jaksoimme kuunnella heidän ongelmiaan. Hän tietää, ettemme voi tuoda tullessamme riisiä, emmekä talvitakkeja lapsille. Tärkeää on, että joku kuuntelee. Toivon, että avullamme kerhojen ohjaajat voivat tuoda iloa ja valoa lasten ja vanhempien arkeen.

 

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiset Jemina Viitala ja Ole Sandbacka Myanmarissa

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiset Jemina Viitala ja Ole Sandbacka Myanmarissa

Lisää aiheesta

Lue myös Kirkon ulkomaanavun artikkeli Jeminan ja Olen työstä Myanmarissa.