Virpi työskentelee Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Kambodzassa kouluttaen paikallisia opetuksen ammatilaisia opinto-ohjaajiksi ja vahvistaen opinto-ohjaajiksi jo valmistuneiden osaamista

Kambodzan luoteisosassa Battambangin provinssissa on työskennellyt jo parin vuoden ajan opinto-ohjaajia, joita Opettajat ilman rajoja vapaaehtoiset ovat tukeneet ja kouluttaneet.

He ovat saaneet kauan kaivattua lisäkoulutusta mentoroinnista ja coachingista Kirkon Ulkomaanavun työntekijöiden toimesta. Saatuaan itse koulutuksen ovat paikalliset opinto-ohjaajat kouluttaneet itselleen kollegoja, jotka tarvitsevat tukea uransa alussa, ja tähän tukemiseen uudet taidot ovat tarpeen. Näin ollen osaaminen on laitettu kiertämään ja jakoon!

Battambangissa valmistui 29 uutta opinto-ohjaajaa heinäkuussa. Marraskuun alkupäivinä he osallistuivat kahden päivän jatkokoulutukseen, jossa syvennettiin jo opittuja taitoja. Koulutuksen aluksi he saivat työpaidat, jotka tuottivat suurta iloa. 

 

Ensimmäisen koulutuspäivän päätteeksi tutustuimme paikalliseen tekniseen kouluun. Paikasta toiseen siirtymiseen ei tarvitse järjestää yhteiskuljetusta, koska jokaisella on oma ”moto”. Niinpä ajelimme sinne porukalla. Julkista liikennettä Battambangissa ei ole. Battambang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki, asukasmäärästä ei ole tarkkaa lukua, arviot liikkuvat vähän alle 200 000 asukkaassa. Joten liikenne on välillä aikamoinen kaaos.

Todistukset suoritetusta kurssista jaettiin epämuodollisessa tilaisuudessa pari viikkoa kurssin päättymisen jälkeen. Kuvassa osa ohjaajista todistuksiensa kanssa. Joimme juhlan kunniaksi passionmehut, ja tämän jälkeen opot saivat uudet työpaidat sekä reput. Vaikka oli kyse epävirallisesta tilaisuudesta, olivat ohjaajat silminnähden ylpeitä diplomeistaan.

Ylpeitä ja osaavia uusia opinto-ohjaajia!

 

Koulujen pihat täyttyvät polkupyöristä, mopoista, skoottereista jne. Aamuisin sekä lounasaikaan porteilla on tungosta, kun väki siirtyy yhtä aikaa joko ulos tai sisään. Lounas syödään kotona, kouluruokailua ei ole. Autot ovat ylellisyys, josta haaveillaan, mutta johon ani harvalla on varaa. Opettajien kuukausipalkka on tällä hetkellä 130 dollaria kuukaudessa. Se ei riitä perheen elättämiseen. Jokaisella tuntemallani opettajalla on myös toinen ammatti, josta saa lisätuloja.

Teknisessä koulussa, johon tutustuimme, opetus on käytännönläheistä. Korjataan ja asennetaan niin sähkölaitteita, kuin autoja ja maatalouskoneitakin. Koulu on saanut lahjoituksena erilaisia koneita, joten opiskelijat saavat opetusta oikeilla laitteilla, ja heidän on helpompi työllistyä valmistumisen jälkeen.

 

 

Koulu on myös aloittamassa ohjelmaa koulunsa keskeyttäneille nuorille. Virallisen tilaston mukaan peruskoulun lopettaa kesken 19% ikäluokasta. Luultavasti todellinen luku on vieläkin suurempi.

Näin ollen on ihan tavallista, että 12-vuotias keskeyttää opinnot. Onkin äärimmäisen tärkeää pyrkiä minimoimaan koulunsa keskeyttävien määrä, ja kehittää koulunsa keskeyttäneille uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia.

 

Terveisin, Virpi