Katariina osallistui World Teacher Ghana -ohjelmaan osana suomalaisten ja hollantilaisten opettajien ryhmää.

Tänään tiistai-aamuna lähdimme tavalliseen tapaan klo 7.00 hotellilta Lolobi Ashiambi Junior High Schooliin. Sitä ennen nautimme raikasta vastapuristettua appelsiinimehua, vaaleaa leipää, paistettua kananmunaa ja papaijaa, kahvia, teetä tai kaakaota. Ei sitten muuta kuin menoksi. Meitä on neljä opettajaa Hollannista ja kaksi Suomesta. Koulussa on 10 opettajaa ja n. 70 oppilasta.

Joka keskiviikkoaamu ghanalaisissa kouluissa on ”worship” niin kuin meillä joskus Suomessa muinoin oli aamuhartaus tai päivänavaus. Oppilaat kokoontuvat samaan luokkaan ja joku opettajista puhuu. Kaikki rukoilevat ääneen ja sitten lauletaan. Tänään Erik Hollannista ja Sanna ja minä puhuimme. Erik kertoi tarinaa perhosen toukasta ja siitä, miten työtä on tehtävä, Sanna kiitti oppilaita aktiivisuudesta. Minä muistutin vielä eilen 24.10 vietettävästä YK:n päivästä ja ghanalaisen, entisen YK:n pääsihteerin, Kofi Annanin suuresta panoksesta maailman parantamiseksi. Lopuksi vielä osa oppilaista ja opettajista innostui tanssimaan, ja me eurooppalaiset halusimme myös kokea tämän ainutkertaisen elämyksen.

Koulussa järjestettiin tänään meille vapaaehtoisille yllätys: kirjastossa odotti nuori ompelijatar mittanauha kädessään. Hän otti meistä mitat ja mitä sitten tapahtuu… Se jää nähtäväksi.  En paljasta kaikkea.

Lounaan jälkeen oli opettajainkokous. Lounaan otamme mukaan aamulla. Lounasrasia sisältää kolme täytettyä voileipää. Täytteet vaihtelevat päivittäin ja juomana on limsaa. Viikon aikana opettajat ovat tarjonneet meille ghanalaista ruokaa: plantain -ruokabanaania, palava sauce -kastiketta ja kananmunaa. Erittäin hyvää. Hedelmiä on päivittäin tarjolla. Tänään maistelimme kastanjoita ja valkopippuria suoraan marjan tertusta. Se on mielenkiintoinen tuliainen omaan kotitalousluokkaani Paimioon.  Huomenna oppilaat ovat luvanneet tuoda minulle kaakaopavun hedelmiä, jotka myös vien luokkaani.

Rentoudumme opettajanhuoneessa, vaihdamme kuulumisia ja teemme tuntisuunnitelmia. Tänään kouluun tuli lakanakauppias, joka on muuttanut perheensä kanssa Nigeristä Ghanaan. Päivittäin voi ostaa myös todella herkullista ghanalaista jäätelöä tai jäädytettyä jugurttia. Nuori nainen kantaa kylmälaukkuaan pään päällä ja on iloinen, kun me opettajat ostamme.

Nettiyhteys koulussa toimi hyvin. Olimme luokan kanssa yhteydessä videopuhelun välityksellä Paimion Vistan koulun kansainvälisen kerhon kanssa. Ghanalaiset oppilaat lauloivat ja tervehtivät suomalaisia oppilaita iloisesti. Samalla oppitunnilla oli juuri opiskeltu viestinnän eri keinoja.  Olen työskennellyt ysiluokkalaisten kanssa monena päivänä. He ovat kirjoittaneet kirjeen oman kouluni oppilaille, sekä piirtäneet valitsemiaan aiheita. Täällä piirretään lyijykynällä ensin, sitten voi värittää, mikäli värikyniä löytyy. Koulussa niitä ei ollut. Yksi poikaoppilas pyysi lupaa hakea värikyniä kotoaan. Annoin luvan. Hän lähti juoksemaan reippaasti kotiin ja kohta palasi takaisin iloisena värikynät kädessään.

 

Tällaista tänään

Lolobi  Ashiambis, Volta Region, Ghana

Katariina Saarni