Kirkkonummi talvisena viikonloppuna. Koolla parikymmentä opetusalan ammattilaista eri puolilta Suomea, erilaisista taustoista, yhdistävänä tekijänä halu lähteä vapaaehtoistyöhön maailmalle. Opettajat ilman rajoja järjesti ajatuksia herättävän koulutuksen.

Viikonloppu antoi eri näkökulmia evääksi lähtijöille. Kuulimme sekä käytännön kokemuksia että akateemista tutkimusta.

Saimme pohtia yhdessä myös kriittisiä näkemyksiä vapaaehtoistyöstä. Jouduimme pohtimaan omia motiivejamme. Miksi haluamme lähteä? Olemme etuoikeutettuja verrattuna lähes koko maailmaan, miten tämän taakan kannamme? Lähdemmekö matkaan puhdistamaan omaatuntoamme vai pystymmekö valjastamaan ammattitaitomme erilaisissa olosuhteissa muiden hyväksi?

Auttamisen haluun liittyy aina myös itsekkäitä piirteitä. On tärkeää reflektoida omia motiivejaan, saada purkaa niitä vastaavassa tilanteessa olevien kanssa ja voida puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Maailma on täynnä sävyjä, värejä, tulkintoja. Yhdenlaista totuutta ei ole. Tämän kanssa voi elää ja jopa pitää siitä.