Suomalaiset opettajat kehittävät koulutusta World Teacher -ohjelmassa Keniassa yhdessä hollantilaisten ja kenialaisten opettajien kanssa. Opettajat ilman rajoja -verkosto toimii ohjelmassa yhteistyössä Edukans -järjestön kanssa. Blogi kuuluu matkan blogisarjaan.

1.5. 2014 Vappupäivä

No niin, vappupäivä alkoi mukavan rennolla meiningillä, olin kielenopetuksessa ennen aamupalaa. Kprato, meidän Masai-opas, opetti minulle masai-kieltä. Toiset olivat juoksemassa ja jotkut zumbaamassa, mutta savolaispoika verkostoitui. Juttelin myös muiden paikallisten masai-miesten kanssa ja opettelin heidän nimiään.

Virallisen päiväohjelman alkaessa oli vuorossa meidän porukan presentaatio suomalaisesta koulutusjärjestelmästä hollantilaisille. Täytyy sanoa, että kyllä on helppoa ja mukavaa olla (ainoana miehenä), kun on kahdeksan naista ympärillä hoitamassa asioita.

Iltapäivällä nokka kohti Masai-kylää, jossa totuus iski päin naamaa. Kyllä veti hiljaiseksi, kun istuin masai-majassa ja katselin vaatimatonta ”mökkiä”. Suuria tunteita on vaikea kuvata sanoin. Hienoa oli, kun meillä oli Josefine tulkkina. Hänen masai-nimensä on Koisaba.

Kylävierailun jälkeen suunnistimme Oleyangalani-laaksoon nauttimaan upeasta näköalasta. Ryhmäkuvauksen jälkeen nokka kohti Kajiadon keskustaa, josta poimimme muutamat mangot ja avokadot mukaan.

Kerronpa vielä hieman eilisestä eli vappuaatosta. Pääsimme masai-oppaan avulla safariretkelle, joka oli aivan mahtava. Pikku kierroksen aikana tapahtui paljon; Anna bongaili Kpraton kanssa lintuja ja muita elukoita, Erja, Kaisa ja Henrika ”nappailivat” pensaista piikkejä itseensä, mutta onneksi Kprato toimitti tohtorin virkaa vaelluksellamme. Savolaispoika oli puettu masai-soturiksi ja ehkä siitä syystä minulle ei tapahtunut ”mittään pahhoo”. Saimme myös tanssiopetusta ja siitä aktiviteetista onkin mahtavaa DATAA!

Tämä vappu tulee pysymään ikuisesti mielessäni. Tällaisen porukan kanssa on mahtavaa reissata, ei tarvitse pingottaa. Mahtava homma! Hohtava mamma! Shiny mama!

Marko Salmela