Viime kesänä osallistuin Opettajat ilman rajoja –verkoston kautta World Teacher –ohjelmaan. Vajaa parikymmentä suomalaisopettajaa vietti intensiiviset kolme viikkoa Pohjois-Ugandassa tukien paikallisia opettajia koulutusten, observointien ja palautekeskustelujen muodossa. Kokemus muutti maailmankuvaani pysyvästi. Kasvoin ihmisenä, kiinnostuin kouluttamisesta ja inspiroiduin ugandalaisten opettajien valtavasta motivaatiosta kehittyä ammatissaan ja vaikuttaa maansa tulevaisuuteen.

Olen löytänyt itsestäni kouluttajan, joka nauttii toisten ajatusten haastamisesta ja kannustamisesta uusiin ideoihin. 

Oli sanomattakin selvää, että tilaisuuden tullen palaisin Ugandaan pidemmäksi aikaa. Puoli vuotta myöhemmin laskeuduin Afrikan maaperälle ja aloitin viiden kuukauden mittaisen vapaaehtoistyöni Länsi-Niilin alueella Pohjois-Ugandassa. Nyt kun viisi viikkoa on takana, en voisi olla kiitollisempi arvokkaista kohtaamisista ja opeista, jotka olen jo tähän mennessä mukaani kerännyt.

Joukko ugandalaisia miehiä keskustelee edessään iso paperi pöydällä.

Työskentelen tällä hetkellä Unicefin rahoittamassa SCORE-projektissa sekä Learn-projektissa, jota rahoittaa BPRM (Bureau for Population, Refugees and Migration, USA). Learn-projekti toimii pakolaisalueilla Bidibidissä ja Palorinyassa. Molemmissa projekteissa omaan toimialaani kuuluu opetuksen laadun kehittäminen. Tämä tapahtuu kouluttamalla opettajia esimerkiksi oppilaslähtöisestä ja inklusiivisesta opetuksesta. Olemme jo kahden muun OIR-vapaaehtoisen kanssa pitäneet kahden tunnin työpajat opettajille pakolaisalueen jokaisessa yläkoulussa. On ollut huikeaa nähdä se innostus, jolla opettajat haluavat oppia ja keskustella asioista. Palaute on ollut positiivista. Olen löytänyt itsestäni kouluttajan, joka nauttii toisten ajatusten haastamisesta ja kannustamisesta uusiin ideoihin. Yhteistyö Kirkon ulkomaanavun paikallisten työntekijöiden kanssa on myös ollut mielenkiintoista.

Kaksi naista seisoo liitutaulun edessä.

Koulutuksen lisäksi observoin oppitunteja, jonka jälkeen käyn palautekeskustelun. Nämä ovat arvokkaita hetkiä, jossa kollegani kanssa vaihdan kokemuksia ja ideoita. Vinkkien ja uusien perspektiivien lisäksi tärkeää on se, että opettajat pääsevät jakamaan ajatuksiaan opettajuuden iloista ja haasteista vaativissa olosuhteissa.

Henkilö kirjoittaa miellekarttaan isolle paperille.

Haasteita Ugandan koulumaailmassa nimittäin riittää. Kaikki lapset on saatu kouluihin, mutta opettajien määrä ei ole lisääntynyt samassa suhteessa. Luokkakoot ovat mielettömiä, ja luokat pullistelevat 100-400 oppilaasta. Jokainen ei mahdu luokan sisälle saati istumaan. Oppilaiden traumat, terveysongelmat ja nälkä sekä armoton kuumuus tuovat omat haasteensa. Oppimateriaaleista on pulaa, ja koulurakennukset ovat usein heikossa kunnossa tai pakolaisalueilla rakennettu väliaikaisesti pressuista ja puusta. Opettajien elinolosuhteissa on myös omat pulmansa.

Tällaisissa olosuhteissa on OIR-vapaaehtoisen tärkeänä tehtävänä ymmärtää konteksti, jotta omat neuvot ovat sovellettavissa paikallisiin olosuhteisiin. Toisaalta yhtä tärkeää on opettajien voimaannuttaminen ja kannustaminen. Vapaaehtoinen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että paikalliset kollegat ovat ylpeitä ammatistaan ja haluavat kehittyä ja tehdä voitavansa vallitsevien olosuhteiden rajoissa.

Mies osoittaa tekstiä miellekartassa, joka on kiinnitetty puuhun.

Ja samalla kun ulkomaille lähtee motivoitunut ja osaava vapaaehtoinen, tulee kotimaahan takaisin varmasti henkisesti kasvanut, ymmärryksen ja kokemusten rikastuttama, muuttunut opettaja. 

Työt ovat antoisia, mutta erilaiseen elinympäristöön tulee varautua oikealla asenteella. Takapuoli saa hierontaa kuoppaisilla teillä ja päivät ovat pitkiä. Lämpötilat ovat usein hurjissa lukemissa, joten vettä täytyy olla riittävästi. Ruokaakaan ei aina ole lähettyvillä, joten kuivatut banaanilastut ovat olleet kenttäpäivien siunaus. Arkeen kuuluvat lisäksi jatkuvat sähkökatkokset sekä epävarmuus juoksevasta vedestä.

Viiden viikon jälkeen olo on yhä innostunut. En voi muuta kuin kannustaa kaikkia suomalaisia opettajia lähtemään vapaaehtoiseksi jakamaan sitä osaamista, jota me etuoikeutettuina kerrytämme ilmaisessa yliopistokoulutuksessa. Ja samalla kun ulkomaille lähtee motivoitunut ja osaava vapaaehtoinen, tulee kotimaahan takaisin varmasti henkisesti kasvanut, ymmärryksen ja kokemusten rikastuttama, muuttunut opettaja.