Tämä on nykyaikaista kehitysapua parhaimmillaan. Olen ylpeä, että saan olla yksi Maailman Opettajista. Sillä totta kai minulla, suomalaisella riviopettajalla, on paljon annettavaa. Suomessahan on yksin maailman parhaista opettajainkoulutuksista. Ilmainen sellainen. Unohtaa ei pidä myöskään yhteistyön voimaa. Kun ryhmä kasvatusalan ammattilaista erilaisista lähtökohdista saa tehdä viikon töitä yhdessä, syntyy aina varmasti paljon tuoreita ajatuksia ja kaikki oppivat. Me eurooppalaiset opettajat saimme myös pakattua koulureppumme uusilla opeilla, kertoo Piia Ukura, joka osallistui World Teacher -ohjelmaan Keniassa heinäkuussa 2015. Kirjoitus on osa ohjelmasta kertovaa juttusarjaa.

Poika on halannut ja suukotellut minua koko päivän. Hetkeksi hän malttaa mennä leikkimään palatakseen jälleen kertomaan, kuinka paljon hän minusta tykkää. Minäkin halaan ja suukotan häntä. Kerron, että rakastan häntä niin paljon, että sitä ei voi kukaan ymmärtää. Ero on ollut pitkä.

Monelle kaksiviikkoinen vapaaehtoistyöprojekti on avannut silmät ja kääntänyt maailman. Minä en varsinaisesti ole nähnyt mitään uutta. Mutta muistan vielä, kun oma maailmani muljahti. Eihän siitä ole kuin reilu kaksi vuotta, kun opimme mieheni kanssa kunnioittamaan päiväntasaajan aurinkoa ja sen alla kovasti yrittäviä onnellisia ihmisiä. Ja siitä on vain reilu vuosi, kun lähdimme sieltä oma aurinkopoikamme mukanamme. Tällä kertaa palasin kotiin. Kaikki oli tuttua. Kaikkeen liittyi jokin muisto. Mutta jotakin minussakin muljahti. Tulevaisuus näyttää nyt toiselta.

Vaikka minun ei tarvinnutkaan epäröidä, lähteäkö vapaaehtoistyöhön vai ei, ihan vakuuttunut en ollut, että kahden viikon aikana voisimme tehdä jotain hyödyllistä. Omaan työhöni uskoin joka tapauksessa saavani uutta perspektiiviä ja intoa. Ja koska jakso oli meille omakustanteinen, huonoa omaatuntoakaan ei tarvitsisi tuntea. Jo Järvenpään koulutusviikonlopun jälkeen olin kuitenkin täysin vakuuttunut projektista. Yhä minua silti epäilytti, olisiko minulla, tavallisella riviopettajalla, muka jotain annettavaa kenialaisille.

Kun meillä oli jo rokotteet otettu ja matkalaukut puolivalmiina lähtöön, luimme, että Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöstä leikataan 43 prosenttia. Tämäkin projekti voisi olla tulevaisuudessa uhattuna. Syytämme siitä perussuomalaisia. Samoihin aikoihin Kenian presidentti Uhuru Kenyatta kehotti koko Afrikkaa kieltäytymään kehitysavusta. Hän haluaa luoda tasa-arvoisia suhteita muiden valtioiden kanssa. Kiinalaiset otetaan maassa ilolla vastaan, koska nämä haluavat tehdä bisnestä. Tästä ei voi syyttää perussuomalaisia.

Jotain on mennyt pieleen. Perussuomalaiset ja hra Uhuru ovat siinä oikeassa. Mutta ei kukaan sitä ole kieltänytkään. Historiassa on monia epäonnistuneita kehitysapuprojekteja.

Eräässä kylässä oli pohdittu, miten naisten työtä voisi helpottaa. Suuri osa heidän ajastaan ja voimistaan meni veden hakemiseen. Innovatiiviset kehitystyöntekijät keksivät, että lapsethan voitaisiin leikin varjolla valjastaa veden nostajiksi. Kaivon ympärille rakennettiin karuselli. Lapset juoksivat ja vesi nousi. Naiset saivat lisää aikaa muille askareille. Kehitystyöntekijät hymyilivät tyytyväisinä itseensä. Mutta kun he jonkin ajan kuluttua palasivat kylään, olivat lapset kyllästyneet karuselliin ja juosseet muihin leikkeihin. Karusellia pyörittivät nyt kylän naiset. Lienee turhaa mainita, että vesi olisi noussut helpommin ilman karusellia.

Myös kehitysyhteistyöjärjestöt ovat tarkastelleet työtään kriittisesti. Tietenkin. Totta kai hekin haluavat käyttää rahansa mahdollisimman tehokkaasti. Virheistä on opittu. Tänä päivänä tiedetään, että toiminta vieraassa maassa vaatii perusteellista tutustumista maan politiikkaan, arvomaailmaan ja sosiaalisiin sidonnaisuuksiin. Määräaikaisista projektiavuista on siirrytty koko yhteisön sitouttaviin kestävään kehitykseen tähtääviin projekteihin. Kestävän kehityksen periaatteet ovat myös Suomen kehityspoliittisen ohjelman perusta. Vain niiden avulla saavutetaan nopeita ja kestäviä tuloksia köyhyyden vähentämisessä.

World Teacher -projektissa samat koulut opettajineen kehittävät niin koulunsa käytänteitä kuin opetusmetodeitaankin suomalaisten ja hollantilaisten opettajien avustuksella. Joka vuosi vapaaehtoiset mentorit auttavat kullakin koululla yhden viikon, jonka jälkeen koulujen on tehtävä toimintasuunnitelma seuraavaksi vuodeksi. Vuoden päästä seuraavan mentorointijakson jälkeen heidän on aika taas tehdä uusi toimintasuunnitelma. Kolmen vuoden jälkeen mentoreita ei enää tarvita ja he voivat aloittaa yhteistyön uusien koulujen kanssa.

Tämä on nykyaikaista kehitysapua parhaimmillaan. Olen ylpeä, että saan olla yksi Maailman Opettajista. Sillä totta kai minulla, suomalaisella riviopettajalla, on paljon annettavaa. Meillä Suomessahan on maailman paras opettajainkoulutus. Ilmainen sellainen. Unohtaa ei pidä myöskään yhteistyön voimaa. Kun ryhmä kasvatusalan ammattilaista erilaisista lähtökohdista saa tehdä viikon töitä yhdessä, syntyy aina varmasti paljon tuoreita ajatuksia ja kaikki oppivat. Me eurooppalaiset opettajat saimme myös pakattua koulureppumme uusilla opeilla.

Katsomme pojan kanssa kuvia matkaltani. ”Tuossa olen minä. Olenko minä tuossa? Missä minä olen? Heillä on samanlaiset hiukset kuin minulla”, tämä kommentoi. Niin, sinä voisit olla yksi heistä, ajattelen. ”Niin, he ovat myös syntyneet Kenian auringossa”, vastaan. Sinun takiasi minä haluan olla mukana tässä. Sinun takiasi minä haluan antaa muille sitä, mitä minulla on. Sinun takiasi minä haluan olla yhä parempi opettaja.