Opettajat ilman rajoja -verkoston ohjausryhmä koostuu Suomen opetus- ja koulutussektorin kannalta relevanteista tahoista. Ohjausryhmään kuuluu Opetushallituksen, OAJ:n, Ulkoministeriön, Fingon, Kirkkohallituksen, opettajankoulutuslaitosten (Helsingin ja Oulun yliopistot) edustajat sekä OIR-vapaaehtoisten edustaja.
Ohjausryhmä toimii neuvoa antavana asiantuntijana, jotta verkoston tavoitteet saavutetaan, ja osallistuu verkoston toiminnan suunnitteluun ja sen kehittämiseen.
Ohjausryhmän jäsenet edistävät verkoston toimintaa ja näkyvyyttä omissa sidosryhmissään ja verkostoissaan niin kotimaassa kuin maailmalla. Jäsenet tuovat esille OIR-verkostolle tärkeitä teemoja sekä pyrkivät mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan opetussektorin päättäjiin ja työnantajiin, jotta OIR vapaaehtoistyön lisäarvo tulee näkyväksi.
Ohjausryhmä kokoontuu vähintään neljä kertaa vuodessa.
Kirkon Ulkomaanapu vastaa verkoston operatiivisesta toiminnasta kokonaisuudessaan sisältäen implementoinnin, hankehallinnon, kehittämisen sekä monitoroinnin niin kotimaassa kuin ohjelmamaissa.
Ohjausryhmän jäsenet vuonna 2025:
Katja Järvinen, OAJ (Ohjausryhmän puheenjohtaja)
Hannele Cantell, Helsingin yliopisto
Marika Oikarinen, Oulun yliopisto
Niina Tenhio, Opetushallitus
nimeämättä, Ulkoministeriö
Anna Kivimäki-Pelluz, Fingo
Jyri Komulainen, Kirkkohallitus
Heli-Maija Heikkinen, OIR-verkoston vapaaehtoisten edustaja
Inka Havanto, Kirkon Ulkomaanapu
Sabina Bergholm, Kirkon Ulkomaanapu
Salla Ruh, Kirkon Ulkomaanapu
Varajäsenet:
Katri Jokikokko, Oulun yliopisto
Nina Eskola, Opetushallitus
Jenni Arnkil, OAJ
Tuula Vinko, Kirkkohallitus
Kati Karjalainen-Rimppi, OIR-verkoston vapaaehtoisten edustaja