Kampalan kautta pakolaisleirille Lounais-Ugandaan

Saapuminen Kampalan kotiin oli hyvin erilainen kuin aikaisemmilla reissuillani. Tällä kertaa uudessa kodissa minua odotti toinen Opettajat ilman rajoja vapaaehtoinen, Sari Autti, jonka sattumalta tunsin jo etukäteen. Ihan pian matkani jatkuu kohti Lounais-Ugandaa. Perillä Rwamwanjassa ei juurikaan ole toimivaa nettiyhteyttä ja sähkönkin kanssa on niin ja näin. Kotiimme ei tule juoksevaa vettä, joten peseytyminen hoidetaan ämpärin kanssa. Ämpärillinen vettä muuten riittää peseytymiseen ihan hyvin. Kokeilkaapa joskus.

Ensimmäinen ajatukseni, kun pääsin ulos Entebben lentokentältä ja tien päälle: öinen Kampala on kaunis. Kaupungin kukkuloilla välkehti upea valomeri. Minun matkakohteistani yksi kauneimmista yöllisistä maisemista. Minun afrikkalaisessa mittapuussani ja Dar es salaamissa asumisen jälkeen kaupunki vaikutti myös suhteellisen rauhalliselta.

Saapuminen Kampalan kotiin oli hyvin erilainen kuin aikaisemmilla reissuillani. Tällä kertaa uudessa kodissa minua odotti toinen Opettajat ilman rajoja vapaaehtoinen, Sari Autti, jonka sattumalta tunsin jo etukäteen. Aikaisemmin olen lähtenyt matkaan yksin kohti tuntematonta. Nyrkkisääntönä Itä-Afrikassa voi pitää sitä, että sen möykkyisimmän ja huonokuntoisimman tien päästä löytyy iso ja upea talo. Niin tässäkin tapauksessa. Kampalassa asumme yhdessä valtavan kokoisessa talossa, jossa meillä on käytössämme kaikki tarvittavat arjen mukavuudet.

Olen aina pitänyt kommuuniasumisesta. Tiesin heti, että tässä talossa tulen viihtymään hyvin. Kotona Oulussa minulla on rakkaita ihmisiä ja hyviä ystäviä, mutta silti olen tuntenut olevani pohjoisessa jotenkin yksin maailmanparannusajatusteni kanssa. Täällä koin heti, että olen kaltaisteni joukossa.

Mistä tietää, että asuu muiden paljon reissanneiden kanssa? No siitä, että joku on askarrellut ämpäreitä jättikokoisista vesipulloista jo ennen sinua. Hymyilytti, kun huomasin, että Sari oli ehtinyt askarteluhommiin jo ennen minua. Tässä vaiheessa, Opettajat ilman rajoja -verkoston alkuaikoina,  vapaaehtoisten rekrytoinnissa onkin kiinnitetty erityistä huomiota aikaisempaan kehitysmaakokemukseen.

Näillä leveyksillä joutuu toisinaan heittämään kaiken kekseliäisyyden peliin, kun tarvikkeista on pulaa. Kaikki mahdollinen otetaan uusiokäyttöön. Jokaisessa meissä asuu pieni oman elämänsä MacGyver, joka askartelee kynsisaksilla narusta ja muovipusseista kaikenlaista tarpeellista.

Muurahaiset ovat läsnä elämässämme ja erityisesti keittiössämme. Minä lopetin taistelun muurahaisia vastaan edellisellä reissullani Tansaniassa. Vähemmällä pääsee, kun opettelee elämään yhdessä niiden kanssa. Talomme ovissa ja ikkunoissa on kalterit ja pihaa ympäröi muuri. Erilaisia lukittavia ovia ja portteja löytyy lukemattomia. Portti pidetään lukittuna aina. Useimmiten myös ulko-oven rautaportti on lukossa. Tästä talosta ei poistuta ilman avaimia.

Olen kuunnellut nyt muutaman yön sängyssäni moskiittoverkon alla minulle entuudestaan tuttuja ääniä; sirkkojen siritystä, vahtikoirien haukkumista, kissatappeluiden ääniä, kanojen kotkotusta ja naapurin asukkaiden laulua. Herkkäuniset eivät näillä kulmilla nuku ilman korvatulppia. Aamuisin on melkeinpä mahdotonta nukkua pitkään, sen verran paljon kuuluu ympäristöstä elämisen ääniä. Jokaisessa talon makuuhuoneessa asuu myös lisko tai pari. Liskoja pidämme lemmikkeinä ihan mielellään, koska niille maistuvat sisälle tiensä löytäneet moskiitot. Pieni vaiva liskovieraista on niiden jätöksien siivoaminen.

Ensimmäisen Ugandan viikonlopun aikana olemme tehneet Sarin kanssa ostoksia Rwamwanjan setlementin kotia varten. Olemme ostaneet peittoja, tyynyjä, keittiötarvikkeita, moskiittoverkkoja, pesuvateja, ruokatarvikkeita ja litratolkulla juomavettä. Olen pakannut tavarani lukemattomia kertoa ja asettunut uuteen paikkaan.

Minulle hyvä keino kotiutua, melkeinpä minne vaan, on ottaa mukaan jotain tuttuja tavaroita, jotka muistuttavat kodista. Minä kannan mukanani huiveja, kirjoja ja muutamia onnenkaluja, joista saan voimaa, kun sitä tarvitsen.

Ihan pian matkani jatkuu kohti Lounais-Ugandaa. Olen kiitollinen siitä, että matkaan lähtee minulle jo entuudestaan tuttu ihminen, jonka kanssa ajatukset kohtaavat. Perillä Rwamwanjassa ei juurikaan ole toimivaa nettiyhteyttä ja sähkönkin kanssa on niin ja näin. Kotiimme ei tule juoksevaa vettä, joten peseytyminen hoidetaan ämpärin kanssa. Ämpärillinen vettä muuten riittää peseytymiseen ihan hyvin. Kokeilkaapa joskus.

Kaiken kaikkiaan tunnen olevani juuri oikeassa paikassa ja siellä, missä minun kuuluukin olla. Lähtööni liittyneet huolet ja murheet tuntuvat keittiössä vilistävien muurahaisten kokoisilta.

Artikkelin kuva: Sari Autti

Aija Saari

Kirjoittaja on ammatillisen koulutuksen asiantuntija, joka työskentelee Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Rwamwanjan pakolaisleirillä Ugandassa.