Uganda – Afrikan helmi – hurmasi minut vehreydellään, ihmisillään ja vahvalla yhteisöllisyydellään. Helmikuussa 2025 lähdin Pohjois-Ugandaan opettajavapaaehtoiseksi osana Opettajat ilman rajoja -verkostoa. Neljän kuukauden vapaaehtoistyön aikana sain mahdollisuuden jakaa osaamistani pakolaisalueiden opettajille – ja samalla oppia itse valtavasti paikallisesta koulutuksesta, kulttuurista ja yhteistyön voimasta.
Afrikan helmi toivottaa lämpimästi tervetulleeksi
Helmikuun alussa 2025 saavuin Suomesta kollegani Hagos Berhanen kanssa Pohjois-Ugandaan Obongin alueelle aloittaaksemme vapaaehtoistyömme Opettajat ilman rajoja (OIR) -verkoston kautta.
Opettajat ilman rajoja -verkosto tukee ammatillisen vapaaehtoistyön kautta Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimistoa, sen työskennellessä koulutuksen laadun ja saavutettavuuden paranatamiseksi pakolaisasutusalueilla ja niitä ympäröivissä yhteisöissä. Opettajavapaaehtoiset tarjoavat pedagogista asiantuntemustaan KUA:n käyttöön ja vapaaehtoistehtäviin kuuluu esimerkiksi kohdennetut, tarpeisiin vastaavat opettajankoulutukset, ammatillisen kehittymisen tukeminen ja mentorointiohjelmat, jotka on räätälöity kriisialueiden tarpeisiin.
Afrikka ei ollut minulle täysin tuntematon, sillä matka sinne oli jo kymmenes. Itä-Afrikassa olen aiemmin vieraillut Etiopiassa, Keniassa, Tansaniassa ja Sambiassa. Mutta ammattimainen työskentely Ugandassa neljän kuukauden ajan on ollut täysin erilainen kokemus kuin viikon turistivierailu mantereelle.
Ugandaa ei kutsuta turhaan Afrikan helmeksi. Sen vehreys ja upeat maisemat hämmästyttävät edelleen. Tehtyäni kahdeksan matkaa Kampalan ja Obongin välillä en vieläkään malta sulkea silmiäni autossa edes pikaiselle nokoselle, sillä haluan nauttia maisemista unien sijaan.
Myös ihmiset ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen: ugandalaiset ovat vieraanvaraisimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä, joita olen koskaan tavannut. Jos joskus jätän epähuomiossa tervehtimättä satunnaista vastaantulijaa, hän huikkaa heti:” How are you?”
Miksi liityin OIR-verkostoon?
Vapaaehtoistyö on ollut pitkäaikainen unelmani, mitä eläkkeelle pääseminen sen sijaan ei ole ollut. Haluan käyttää työ- ja elämänkokemustani muiden tukemiseen. KUA ja Opettajat ilman rajoja -verkosto tarjosi siihen täydellisen mahdollisuuden.
Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoiset ovat aina kasvatusalan ammattilaisia, joilla on joko opetusalan opintojen tai työelämän kautta kokemusta suomalaisesta opetussektorista.
Minä aloitin 40 vuotta sitten luokanopettajana. Vuosituhannen vaihteesta siirryin eritysluokanopettajaksi, mitä työtä tein monissa erilaisissa konteksteissa. Uran viimeinen kolmannes kului hallinnollisissa tehtävissä niin kouluilla kuin virastossakin. Työparini Hagos luotsasi vantaalaisen pienryhmän alakoulun viimeiseltä luokalta yläkoulun loppuun erityisluokanopettajaksi valmistumisen jälkeen. Viimeisimmäksi ennen vapaaehtoisjaksoa hän työskenteli järjestökentällä kouluttaen työelämän perustaitoja aikuisille.
On ollut suuri etuoikeus olla osa OIR-ketjua. Tämän ohjelman kautta olen saanut jakaa osaamistani opettajille, jotka työskentelevät väsymättä taatakseen jokaiselle lapselle oikeuden koulutukseen. Osaamisen jakamisen ohella olen saanut ja oppinut valtavasti. Olen saanut oivalluksia afrikkalaisesta kulttuurista, näkökulmia pakolaiskontekstin koulutukseen, makuelämyksiä Ugandan keittiöstä – vuohea, tilapiaa, hirssiä, poshoa (maissipuuroa), jamssia, kassavaa, mangoa, guavaa, matokea (keitettyjä banaaneja), rolexia (chapati ja kananmuna rullattuna) – mutta ennen kaikkea syvemmän ymmärryksen itsestäni.
Olen kiitollinen kannustavasta kollegastani Hagosista sekä koko KUA:n Ugandan tiimistä. Toivon voivani jatkaa vapaaehtoistyötä tavalla tai toisella niin kauan kuin olen ”nuori ja terve”.
Marjut työskenteli Palorinyan pakolaisasutusalueella, Pohjois-Ugandassa Länsi-Nilin alueella. Työhön kuului oivallusten ja näkökulmien jakamista suomalaisen opetussektorin käytänteistä ja pedagogiikasta sekä oppien ja osaamisen ammetnamisa työlleen omistautuneilta opettajilta, joiden kanssa vapaaehtoiset saivat tehdä yhteistyötä.
TOGETHER-hanke
Ugandassa tehtäväni oli tukea KUA:n Towards Greater Effectiveness and Timely Humanitarian Education Response (TOGETHER) -hanketta, jonka rahoittaa Euroopan unionin humanitaarinen apu. Hankkeen tavoitteena on tarjota laadukasta ja osallistavaa muodollista sekä epämuodollista koulutusta Etelä-Sudanista ja Sudanista tulleille pakolaisille, turvapaikanhakijoille ja isäntäyhteisöjen lapsille. Ugandassa on noin 1.8 miljoonaa pakolaista – viidenneksi eniten maailmassa (IOM 2024, s 44) – ja Etelä-Sudanista on paennut yli 2 miljoonaa ihmistä, neljänneksi eniten maailmassa.
Työskentelin tiiviisti Hagosin kanssa Palorinyan pakolaisasutusalueella, joka sijaitsee Obongissa, Länsi-Niilillä aivan Etelä-Sudanin rajan tuntumassa. Me OIR-vapaaehtoiset olemme tehneet yhteistyötä etenkin viiden koulun kanssa oppien samalla niiden arjesta ja haasteista.
Noin 38 neliökilometrin Palorinyan alueella asuu noin 140 000 pakolaista (UNHCR 2025). Huhtikuussa uusia pakolaisia saapui 983, ja yli puolet kaikista pakolaisista on alle 18-vuotiaita. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkiin kouluihin ja lähes kaikkiin luokkiin tulee jatkuvasti uusia oppilaita. Luokat ovat täynnä. Olemme laskeneet, että oppilaita on 80, 120 tai jopa 200 yhtä opettajaa kohti. Noin puolentoista metrin “paripuletissa” istuu enimmilään kuusi oppilasta.
Pakolaisasutusalueen kouluissa opetuskieli on englanti, joka on Ugandassa swahilin ohella toinen virallinen kieli. Valtaosalle pakolaisista ja paikallisista oppilaista englanti ei ole ensimmäinen kieli. Kotikielenään heillä on jokin paikallinen kieli, joita Etelä-Sudanissa on arvioitu olevan 71 ja Ugandassa noin 70. Kielten määrä on siis lukuisa, mikä tuo omat ulottuvuutensa opettajan työn vaatimuksiin. Meidän roolimme oli tuoda työhön suomalaisen koulutusjärjestelmän näkökulmia, mutta samalla opimme valtavasti paikallisilta, sitoutuneilta opettajilta, joiden kanssa teemme yhteistyötä.
Moni kysyy:” Mitä te siellä oikein teette?” Tässä pieni kurkistus arkeemme.
Opettajakoulutusta kriisikontekstissa
Vain kaksi viikkoa saapumisemme jälkeen järjestimme kaksipäiväisen Teachers in Crisis Contexts (TiCC) -koulutuksen. Se tarjoaa opettajille välineitä ja tietoa oppijoiden tukemiseksi ja opettamiseksi haastavissa olosuhteissa, kuten pakolaisasutusalueilla.
Vaikka TiCC-materiaali oli meille ennestään tuntematon, KUA tarjosi kattavan työkalupakin. Koko koulutusohjelman läpikäymiseen voisi käyttää useita viikkoja, mutta tiivistimme sen intensiiviseksi viikonlopuksi. Kollegoiden avustuksella priorisoimme keskeiset teemat: Hagos veti opettajien hyvinvointia käsittelevän osuuden, minä keskityin oppijoiden hyvinvointiin, oppimistyyleihin ja lapsen kehitysvaiheisiin. Luokan hallintaa käsittelevät osiot vedimme yhdessä. Kokonaisuutta valmistellessamme ja toteuttaessamme opimme nopeasti toistemme vahvuudet ja tyylit luoden pohjan yhteistyölle, joka on kantanut koko matkamme ajan.
Kouluvierailut: oppimista käytännössä
Osallistuimme kouluihin suuntautuviin seurantakäynteihin yhdessä piirikunnan koulutustoimiston, pääministerin viraston, koulun johdon, kylien koulutuskomiteoiden ja muiden toteuttajakumppaneiden kanssa. Aluksi olin epävarma osaamisestani – enhän ole koulutarkastaja! Mutta prosessi osoittautui osallistavaksi ja moniammatillisksi.
Jokainen toi mukanaan oman asiantuntemuksensa arviointiprosessiin– oli kyse sitten oppimisympäristön arvioinnista, koulun johtamisesta, opetuksesta tai yhteisön osallistamisesta. Löysin pian oman roolini ja näkökulmani tässä dynaamisessa tiimissä.
Vertaismentorointi: kannustusta, ei arviointia
Vertaismentoroinnissa (engl. Support Supervision) havainnoimme opetustilanteita ja reflektoimme käytäntöjä kahdeksan kriteerin pohjalta: kielenkäyttö, ilmapiiri, ryhmänhallinta, oppijalähtöisyys, osallisuus, arviointi ja oppimisympäristö.
Kaikki haasteet – kuten infrastruktuuri – eivät suinkaan ole opettajien hallittavissa. Tavoitteemme ei ollutkaan osoittaa virheitä ja puutteita, vaan luoda turvallinen tila kasvuun ja pohdintaan. Useimmat opettajat olivat hyvin tietoisia siitä, mihin suuntaan halusivat kehittyä – meidän tehtävämme oli tukea ja kannustaa heitä tavoitteissaan.
Opettajien opintopiirit: onnistumisia ja haasteita jakamassa
Marjut fasilitoi Opettajien vertaisryhmiä, Teachers’ Learning Circles, jotka ovat turvallisia, vertaisojattuja tiloja haasteiden ja onnistumisten jakamiseen.
Fasilitoimme myös Teachers’ Learning Circles -keskusteluryhmiä, turvallisia, vertaisohjattuja tiloja, joissa opettajat keskustelivat haasteista luokkahuoneista ja etsivät ratkaisuja yhdessä. Kevään tapaamisissa palasimme TiCC-koulutuksen kotitehtäviin, joissa opettajat olivat kokeilleet uusia työkaluja luokan hallintaan positiivisten kurinpidon menetelmien avulla. Jokaisesta kokemuksesta opittiin – olivatpa kokemukset olleet onnistuneita tai ei.
Paneuduimme viiteen keskeiseen strategiaan – positiivinen ryhmänhallinta, sitouttaminen, rutiinit, selkeät odotukset ja positiivinen vahvistaminen – ja tunnistimme, että joskus myös reaktiiviset keinot ovat tarpeen. Ne osallistujat, jotka olivat kokeilleet uusia lähestymistapoja, inspiroivat kokemuksillaan muita. Suosittelen lämpimästi, että koulut jatkavat näitä vertaisryhmiä ammatillisen kasvun ja yhteishengen tukemiseksi.
Lastensuojelu: oppimista ilon kautta
Lastensuojelua käsittelevät osiot aloitimme potentiaalisilla tilanteilla, joita opettajat pohtivat omasta ammatillisesta roolistaan käsin: ”Mitä tekisit tässä tilanteessa?” Vastauksien pohjalta esittelimme KUA:n lastensuojelun periaatteet ja loimme yhdessä miellekartan avuksi vastaaviin tilanteisiin tulevaisuutta silmälläpitäen.
Palasimme vielä tilanteisiin uudelleen muodostetuissa ryhmissä, ja iltapäivän loppuosa muuttui spontaanisti iloisiksi roolileikeiksi ja -näytelmiksi. Nauru ja luova ilmaisu vahvistivat oppimista ja tekivät myös tästä vakavasta aiheesta mieleenpainuvan.
Kulttuurinen ja emotionaalinen sopeutuminen
KUA valmisteli meidät hyvin pakolaisalueilla työskentelyn haasteisiin alkaen asumisjärjestelyistä opettajien kohtaamiin arjen vaikeuksiin. Silmiä avaavaa oli opettajien lahjakkuus, sitoutuneisuus ja halu kehittyä. He tekevät upeaa työtä oppilaidensa hyväksi ja suhtautuvat innolla ammatilliseen kasvuun.
Toinen ennalta odottamaton seikka on ollut ruoka. Uganda maistuu ihanalta – erityisesti, kun ateriat jaetaan ystävien kesken.
Yhdessä tekemisen voima – The Power of ”TOGETHER”
Kaikkein antoisinta OIR-kokemuksessani on ollut kenttätyö – opettajien rinnalla oleminen, yhdessä oppiminen ja ajatuksien vaihtaminen. Meillä ei ollut valmiita vastauksia, mutta toivomme tuoneemme mukanamme toivoa, avointa mieltä ja halun rakentaa ratkaisuja yhdessä. Opettajat lähtivät innolla mukaan kaikkeen, mitä ikinä keksimme heille ehdottaa: ryhmätyöt, keskustelut, roolileikit, sosiodraamat, vertaistuki, leikit ja pelit. He ovat osoittaneet, miten voimakasta yhteisöllinen oppiminen voi olla.
Kaikki tiivistyy yksinkertaiseen ideaan: Yhteistyössä on voimaa – Let’s do it TOGETHER
***
Teksti on julkaistu alun perin englanniksi Kirkon Ulkomaan sivuilla: ‘We do this together’ – a volunteer in Uganda’s refugee settlements.
Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä?
Rekrytoimme kahdesti vuodessa suomalaisen kasvatusalan ammattilaisia tekemään yhteistyötä oman konktestinsa asiantuntijoiden kanssa globaalin oppimisen kriisin ratkaisemiseksi.
