Israelin miehittämään Palestiinalaisalueeseen kuuluu Länsiranta, Gaza ja kiistanalainen Itä-Jerusalem.

Palestiinalaisia arvioidaan olevan kaikkiaan yli 10 miljoonaa, mutta nykyisellä Palestiinalaisalueella heitä on vain hieman yli 5 miljoonaa. Suuri osa palestiinalaisista on joutunut pakenemaan maasta. Palestiinalaisalueella on myös alueen sisäistä pakolaisuutta ja pakolaisleirejä.

Palestiinalaisalueella puhutaan pääasiassa arabiaa. Islam on yleisin uskonto, mutta myös muilla uskonnoilla on pieni kannattajakunta; mm. kristittyjä on muutama prosentti.

Palestiinalaiset pitävät pääkaupunkinaan Itä-Jerusalemia mutta käytännössä pääkaupunkina toimii Ramallah, jossa sijaitsevat tärkeimmät hallinto-organisaatiot, kuten ministeriöt ja presidentti

Alueen poliittinen tilanne on ollut epävakaa jo vuosikymmeniä eikä se lukuisista kansainvälisistä ja paikallisista neuvotteluista huolimatta ole vieläkään selkeytynyt. Miehitys vaikuttaa palestiinalaisten arkeen negatiivisesti ja ilmenee muun muassa ihmisoikeusloukkauksina

Palestiinalaisalueen opetussektori

Oppivelvollisuus kattaa Palestiinalaisalueella luokat 1-10. Tämä on jaettu kahteen vaiheeseen, joka kattaa luokat 1-4 (preparatory stage) ja luokat 5-10 (empowerment stage). Lukio tai ammattikoulu kestää kaksi vuotta (luokat 11-12). Yleisesti opetus tapahtuu arabian kielellä. Lukuvuosi alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa.

Verrattain suuri osa väestöstä osallistuu koulutukseen. Vuonna 2020 6-9 –vuotiaista 92,7 % osallistui perusopetukseen ja 10-17 –vuotiaista 88,7 %. Unicefin mukaan koulupudokkuuden riski on suurinta poikien keskuudessa, ja 10-17 -vuotiaista oppijoista suurempi osa on tyttöjä (tytöt 95,47% ja pojat 86,76%).

Palestiinalaisalueella on useita yliopistoja ja korkeakouluja. Yhteensä 43,1 % ikäluokasta jatkaa korkeakoulutuksen pariin 18-ikävuoden jälkeen – 53,8% naisista ja 32,7 % miehistä.

Lukutaito on korkeaa erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. 15-24 –vuotiaista lukutaitoisia on 99,3 % ja yleisesti väestön keskuudessa prosenttiosuus on 97,4 % (15-vuotiaasta ylöspäin). Miesten ja naisten välillä ei ole merkittävää eroa näissä ikäluokissa. Yli 65-vuotiasta 72,1 % on lukutaitoisia ja naisten lukutaito on huomattavasti alhaisempi (miehet 91% ja naiset 56%).

Koulujen opettajia on koulutettu myös etäyhteyksin.

Palestiinalaisalueella on sekä julkisia että yksityisiä kouluja. Osa kouluista on poika- tai tyttökouluja ja osa on yhteisiä. Myös YK:n avustusjärjestö Palestiinan pakolaisille (UNRWA) tarjoaa pakolaisleireillä koulutusta ja on itseasiassa suurin peruskoulutuksen ja ammatillisen opetuksen tarjoaja. UNRWA:n koulut tarjoavat opetusta luokille 1-10, mutta eivät lukiotasoista koulutusta (luokat 11-12).

Julkisissa kouluissa ei ole lukukausimaksuja ja niiden tulee lakisääteisesti tarjota koulutusta kaikille varhaiskasvatuksesta luokkaan 12 asti. Opetusministeriö hallinnoi julkisia kouluja, mikä tarkoittaa myös sitä, että niillä ei ole autonomiaa toisin kuin yksityisillä kouluilla.

Yksityisiä kouluja hallinnoivat useat erilaiset paikalliset ja kansainväliset instituutiot – erityisesti myös uskonnolliset toimijat, vaikka opetus onkin useimmiten sekulaaria. Yksityiset koulut tarjoavat koulutusta yleensä saman opetussuunnitelman mukaan kuin julkiset koulut, mutta eri aineita saattaa olla laajemmin tarjolla, erityisesti englannin opetusta.

Opettajilta vaaditaan kandidaatin tasoinen opetusalan tutkinto. Opettajan ammatin haasteena on mm. se, että opetusala ei ole tarpeeksi resursoitu. Koulut ja luokat ovat usein liian täynnä, ja opettajat kokevat työstressiä.

Koulutuksen saavutettavuutta vaikeuttaa pitkittynyt miehitys sekä konflikti. Esimerkiksi koulumatkaa saattaa vaikeuttaa kulkeminen tarkastuspisteiden läpi. Alueella tapahtuvat jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset sekä pitkittynyt kriisitilanne heikentävät sekä oppijoiden että opettajien psykososiaalista hyvinvointia merkittävästi.

Nuorten tulevaisuuden näkymiä heikentää vakava nuorisotyöttömyys, joka on 40% Länsirannalla ja jopa 62% Gazassa.

Opettajat ilman rajoja Palestiinalaisalueella

Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoiset ovat tukeneet Länsirannalla paikallisten opettajien ammatillista kehitystä vuodesta 2018. Vapaaehtoiset pohtivat yhdessä paikallisten opetusalan ammattilaisten kanssa keinoja kehittää opettajien ammattitaitoa ja opetusta. Yhteistyökoulut on valittu paikallisen opetusministeriön kanssa paikallisten tarpeiden pohjalta, ja ne sijaitsevat pääosin Ramallahin kaupungissa tai sen läheisyydessä. Etävapaaehtoiset ovat luoneet mm. koulutusmanuaalin opettajille etäopetuksen tueksi.

Hauska tietää

Palestiinalaisalueen ihmiset ovat tunnettuja ystävällisyydestään ja vieraanvaraisuudestaan. Länsirannalla on useita kahviloita ja kauppoja, joissa ihmiset viihtyvät iltaisin. Palestiinalaisalue on tunnettu myös herkullisesta ruuasta, erityisesti hyvästä kahvista sekä minttu- ja salviateestä. Alueella on myös useita kuuluisia nähtävyyksiä ja lähialueilla sijaitsee myös Välimeri, Kuollut meri ja Punainen meri.

Lähteet

Unicef. Education and adolescents.

UNESCO. Palestine, Education and Literacy.

Palestinian Central Bureau of Statistics. Annual Statistics.

Scholar Pro. Education Statistics in Palestine.

Unicef. State of Palestine: Out-of-school children.

Occupied Palestinian Territories. Education Cluster. EDUCATION CLUSTER STRATEGY. Palestine 2020-2021.

Palestine (West Bank and Gaza) Education System and Policy Handbook Volume 1.

Maaesittelyä varten on haastateltu myös KUA:n maatoimiston henkilökuntaa.