Vapaaehtoishaku vuodelle 2020 on auki

Oletko kiinnostunut oppimaan lisää kehityskysymyksistä? Kiinnostaako sinua opettajien koulutus ja koulutussektorin kehittäminen laadukkaan koulutuksen edistämiseksi? Haluaisitko hyödyntää ja kehittää omaa ammattitaitoasi kiinnostavissa tehtävissä maailmalla?

 

Opettajat ilman rajoja –verkosto hakee vapaaehtoisia opetus- ja kasvatusalan osaajia kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen työn hankkeisiin Ugandassa, Keniassa, Kambodzassa, Myanmarissa ja Palestiinalaisalueilla. Tehtävät vaihtelevat riippuen paikasta: tarvetta on osaamiselle esimerkiksi opettajien pedagogisten taitojen vahvistamiseen sekä opinto-ohjauksen kehittämiseen.

Vapaaehtoisjaksot sijoittuvat vuodelle 2020 ja vaihtelevat kestoltaan 3-12 kuukauden välillä riippuen paikasta.

Jos lyhyempiaikainen vapaaehtoistyö kiinnostaa, haussa on myös osallistujat kolmen viikon World Teacher –ohjelmaan Ugandassa ensi kesänä. Intensiivijakson aikana noin kahdenkymmenen vapaaehtoisen opettajan ja rehtorin ryhmä kehittää paikallisten opettajien pedagogista osaamista mentoroinnin ja yhteisten työpajojen avulla.

 

Hakukriteerit:

  • vähintään 25 vuoden ikä
  • opetusalan tutkinto suomalaisesta oppilaitoksesta ja/tai vähintään kahden vuoden työkokemus suomalaisessa koululaitoksessa
  • hyvä suullinen ja kirjallinen englannin kielitaito (paikallisen kielen taito on etu)
  • kansainvälinen kokemus, erityisesti toimimisesta ja/tai työskentelystä kehitysmaaolosuhteissa on huomattava lisäetu
  • hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja taito toimia eri sidosryhmien kanssa
  • kulttuurienvälinen osaaminen, avoimuus, joustavuus, luovuus ja sopeutumiskyky
  • taito jakaa pedagogisia taitoja ja omaa ammattitaitoa paikalliseen kontekstiin sopivalla tavalla
  • taito suunnitella työtä ja toteuttaa sitä tavoitteellisesti ottaen huomioon hankkeen ja KUA:n tavoitteet ja strategiat
  • hyvät viestintävalmiudet
  • hyvä terveys
  • hyvät stressinhallintataidot, kyky työskennellä fyysisesti ja henkisesti haastavissa olosuhteissa myös vaatimattomissa olosuhteissa
  • toimeksiannossa määritelty opetusalan erityisosaaminen

 

Haku on auki 10.11.2019 asti.

Katso kaikki avoimet paikat ja hae täältä: https://www.opettajatilmanrajoja.fi/opettajat-maailmalla/paikkojen-kriteerit-ja-kuvaukset/opencall/